Harry Potter -tähden suhde katkolla?
Emma Watson, Harry Potterin ystävänä Hermione Grangerina esiintynyt näyttelijätär, on kasvanut kauniiksi nuoreksi naiseksi. Hän on seurustellut Johnny Simmons nimisen näyttelijän kanssa kesäkuusta asti. Pari tapasi toisensa elokuvan The Perks Of Being A Wallflower kuvauksissa. Nyt huhutaan, että romanssi olisi ohi.
Emma muutti kesän jälkeen takaisin Britteihin jatkamaan opintojaan Oxfordin yliopistossa. Hänen kerrotaan pyytäneen Los Angelesista kotoisin olevaa Johnnya mukaansa. Vielä syyskuussa pari nähtiin istuskelevan sylikkäin New Yorkilaisessa kahvilassa, mutta sen jälkeen on tapahtunut jotain ikävää.
Ystävien kertoman mukaan Simmons on ollut Emmaa kohtaan etäinen, eikä ole halunnut tavata tätä opintojen alettua. Huhutaan, että Johnnya häiritsee Watsonin kuuluisuus. Parin tulevaisuus riippuu nyt mitä ilmeisimmin Johnnysta. Emman sanotaan olevan huolissaan tilanteesta ja tämä onkin kuvaillut suhdetta ”vaikeasti selitettäväksi”. Kahdella nuorella on edessään yhteinen elokuvan promokiertue, eikä siitä tule helppo, jos he eivät saa välejään selvitetyksi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sara Siepiltä paljastus parisuhteesta: ”Tuntuisi väärältä”
- Uusi käänne Helena Koivun rikosjutussa
- Kasinorakastajan blogi: Pelaajansuojaa vai näennäissuojaa?
- Elina Gustafssonilta paljastus Susani Mahadurasta: ”Kun viimein löydettiin toisemme”
- Archie Cruz lähes tunnistamattomana: ”Mitäs sanotte?”
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Uusi käänne Helena Koivun rikosjutussa
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Elina Gustafssonilta paljastus Susani Mahadurasta: ”Kun viimein löydettiin toisemme”
- Archie Cruz lähes tunnistamattomana: ”Mitäs sanotte?”
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen