IL: Aku Louhimies harmittelee Omerta-elokuvasta syntynyttä keskustelua – ”He ovat tehneet intohimoisesti töitä”
Ohjaaja Aku Louhimies vastasi vuosi sitten puheluun, jonka myötä hän päätyi poikkeukselliseen tilanteeseen ohjaamaan Omerta 6/12 -elokuvaa kesken tuotannon. Louhimies avaa Iltalehdelle ajatuksiaan elokuvan teosta ja siihen liittyvästä keskustelusta.
Palkitulle ohjaajalle Omerta 6/12 oli ensimmäinen toimintaelokuva. Elokuvia oli alunperin tarkoitus tehdä kaksi, mutta Louhimies ja käsikirjoittaja Jari Rantala päättivät tehdä vain yhden. Uusi käsikirjoitus elokuvaa varten kirjoitettiin lopulta vain muutamassa viikossa.
Omerta 6/12 sisältää huomattavan määrän toimintaa, näyttäviä räjähdyksiä sekä useita hurjia takaa-ajokohtauksia Helsingin ydinkeskustassa. Louhimiehen mukaan erityisesti yksi hetki vaati erityisen paljon työtä.
– Auton kaataminen vaatii tarkkaa suunnittelemista, katujen sulkemista ja lupien hakemista, Louhimies paljastaa Iltalehdelle.
Elokuva on ilmestymisensä jälkeen saanut ristiriitaisia arvosteluja. Louhimiehen mukaan on harmillista, että myös julkisessa keskustelussa on keskitytty lähinnä elokuvan aikaisempiin hankaluuksiin.
– Tässä on kuitenkin mukana iso joukko ihmisiä, jotka ovat onnistuneet ja tehneet intohimoisesti työtä yhdessä, ettei mitenkään mitätöitäisi heidän panostaan.
Ensimmäisissä tiedotustilaisuuksissa julkistetuista suomalaisnäyttelijöistä lopullisessa versiossa näyttelee ainoastaan pääosan esittäjä Jasper Pääkkönen. Näyttelijä Ville Virtanen jättäytyi pois elokuvasta, koska ohjaajaksi palkattiin juuri Louhimies. Virtanen kertoi aiemmin Helsingin Sanomille, että hänestä tulisi ahdistunut ja pelokas Louhimiehen ohjauksessa.
– Kaikilla ihmisillä on oikeus tunteisiinsa, kaikki ovat tärkeitä ja kaikkia kuullaan, Louhimies kommentoi Virtasen sanomisia.
Lähde: Iltalehti
Lue myös:
Seiska: Sofia Oksanen ja Aku Louhimies poseeraavat raskauskuvassa – ”Olen onnellinen joka päivä”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!