Juoppohullun päiväkirja -elokuvan uusi traileri julkaistiin – katso video!
[jwplayer]http://youtu.be/Tswotl4F06k[/jwplayer]
Kaikki rajat rikkova Juoppohullun päiväkirja -elokuva tuo vihdoin valkokankaille aiemmin vain kirjoissa kohdatun Juha Bergin, 30-vuotiaan rapajuopon Helsingin Kalliosta. Suomalaisen, ei enää niin nuoren miehen, josta on kasvanut kaikkea sitä, mitä vanhemmat eivät hänestä toivoneet: juoppo, väkivaltainen ja kaikin puolin arvaamaton kaveri. Mutta kuten niin usein, myös Juha Bergin kovan ulkokuoren alle kätkeytyy syvästi tunteva pikkupoika, joka salaa unelmoi ihan tavallisesta elämästä. Tämän Juha myöntää itselleen vasta sitten, kun viimeinenkin silta on lopullisesti poltettu, eikä paluuta takaisin enää ole. Mutta sitä ennen otetaan elämästä kaikki irti.
Synkästä aiheestaan huolimatta Juha Vuorisen menestysromaani Juoppohullun päiväkirja tunnetaan ennen kaikkea räävittömänä komediana, ja sitä on myös elokuva. Se elää Juha Bergin mukana normeista välittämättä ja ryntää tulta päin suurella sydämellä ja rajattomalla riemulla. Häpeämättömän ja hätkähdyttävän elokuvan on ohjannut Lauri Maijala, Juoppiksen myötä nuorin pitkän elokuvan esikoisohjaaja Suomessa 2000-luvulla.
Juha Berginä nähdään Jussi-palkittu Joonas Saartamo. Myös Krista Kosonen, Santtu Karvonen ja Johannes Holopainen ovat merkityksellisissä rooleissa. Yllättäviä sivuroolisuorituksia tekevät muun muassa Esko Salminen, Lauri Tilkanen, Tuire Tuomisto, Tom Petäjä, Jari Pehkonen, Heidi Herala, Pekka Huotari, Seppo Maijala, Ylermi Rajamaa, sekä Langry eli Abdeslam Chellaf. Elokuvan ovat tuottaneen Juha Vuorinen ja Aleksi Bardy. Juoppista säestää Kerkko Koskisen musiikki.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino ilman rekisteröitymistä arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Suomalaiset nettikasinot 2026 – Turvalliset ja suomenkieliset kasinot
- Pikakasinot 2026 – Pelaa ilman rekisteröitymistä ja nosta voitot nopeasti
- Parhaat nettikasinot 2026 – Turvalliset ja luotettavat vaihtoehdot
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta