Miley Cyrus ja Demi Moore tähdittävät komediaa, LOL!
[jwplayer]http://youtu.be/mhpGs2-26pg[/jwplayer]
Hannah Montana -elokuvien ja tv-sarjojen pääroolistaan tunnettu ja myös skandaaleilla kohahduttanut Miley Cyrus näyttelee teini-ikäistä Lolaa ja Demi Moore tämän äitiä elokuvassa LOL. Lolan BFF:n roolissa on teinityttöjen suursuosikki Douglas Booth. Lisäksi elokuvassa nähdään muun muassa Twilight-elokuvasarjasta tuttu Ashley Greene.
Lämminhenkisen komedian on ohjannut ja käsikirjoittanut Lisa Azuelos 4U. LOL on uudelleenfilmatisointi vuonna 2008 ensi-iltansa saaneesta, niinikään Azuelosin ohjaamasta ranskalaisesta menestyselokuvasta LOL (Laughing Out Loud).
LOL on rohkea ja romanttinen komedia teini-ikäisen Lolan (Cyrus) haastavasta matkasta aikuisuuteen ystävien, sydäntäsärkevien teiniromanssien, vaikeiden vanhempien ja kaikkialle levittäytyneen sosiaalisen median keskellä. Elokuva on myös kertomus omaan elämäänsä eksyneen yksinhuoltajaäidin (Moore) mutkikkaasta suhteesta teinityttäreensä. Turhankin innokkaasti lapsensa asioihin puuttuva äiti ymmärtää sukupolvien välisen kuilun todellisen leveyden vasta tutustuttuaan ”vahingossa” (WTF?!?) tämän hurjaan päiväkirjaan.
Elokuva Suomen ensi-illassa elokuvateattereissa kautta maan perjantaina 15.6.2012 – CU L8R.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino ilman rekisteröitymistä arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Suomalaiset nettikasinot 2026 – Turvalliset ja suomenkieliset kasinot
- Pikakasinot 2026 – Pelaa ilman rekisteröitymistä ja nosta voitot nopeasti
- Parhaat nettikasinot 2026 – Turvalliset ja luotettavat vaihtoehdot
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta