Napapiirin sankarit 3 -elokuvasta julki ensimmäistä kuvamateriaalia
Napapiirin sankarit 3 -elokuvasta on julkaistu kaksi teaser-traileria ja ensimmäiset valokuvat.
Napapiirin sankarit 3 -elokuva saa odotetun ensi-iltansa puolen vuoden kuluttua, keskiviikkona 23.8.2017. Elokuvasta on aiemmin julkaistu yksi teaser-traileri. Nyt julkaistaan toinen teaser-traileri sekä ensimmäiset kuvat elokuvan pääroolihahmoista.
Elokuva on jatko-osa Napapiirin sankarit– ja Napapiirin sankarit 2 –kassamagneeteille. Kolmannen osan on ohjannut Tiina Lymi ja aiempien osien tapaan käsikirjoittanut Pekko Pesonen. Pääparia Jannea ja Inaria näyttelevät tutut Napis-tähdet Jussi Vatanen ja Pamela Tola. Jannen ystävinä Räihäsenä ja Kämäräisenä nähdään kansan suosikit Timo Lavikainen ja Santtu Karvonen. Legendaarinen Pikku-Mikko on myös mukana, kotimaisen komedian kuninkaan Kari Ketosen tulkitsemana. Luvassa on jälleen roppakaupalla uusia hahmoja, joita esittävät Taneli Mäkelä, Kaisa Hela, Jani Volanen, Tommi Eronen, Paavo Kinnunen, Jarkko Niemi ja Heidi Lindén.
Aiemmin Napapiirin sankarit ovat metsästäneet niin digiboxia kuin pikkulastakin. Tällä kertaa Janne etsii itseään. Mukaan vaellusretkelle Lappiin tunkee muutama muukin sankari, eikä katastrofi ole taaskaan kaukana. Samaan aikaan toisaalla Inari pyrkii etenemään urallaan työporukkansa suopotkupallokisoissa. Paikalla palloilee myös uusi yhteistyökumppani Pikku-Mikko, ja Inarin suunnitelmat uppoavat suohon.
NAPAPIIRIN SANKARIT 3
Napapiirin sankarit -elokuvasarjan kolmannessa osassa Janne (Jussi Vatanen) on eksynyt elämänsä keskipäivän pimeään metsään ja lähtee etsimään itseään Lappiin. Haaveiden luontoretriitistä ollaan kuitenkin kaukana, kun vaellukselle tunkee mukaan muutama muukin sankari. Eipä aikaakaan kun asiat alkavat taas mennä katastrofaalisen pieleen.
Samaan aikaan toisaalla: Inari (Pamela Tola) on takaisin työelämässä ja saa mahdollisuuden edetä urallaan, mikäli pystyy todistamaan olevansa johtaja-ainesta. Inari keksii ilmoittaa koko työporukan suopotkupallokisoihin. Hänen kauhukseen mukaan tunkee uusi yhteistyökumppani Pikku-Mikko (Kari Ketonen) – eikä suolla mene mikään kuten piti.
Rooleissa – Jussi Vatanen, Pamela Tola, Kari Ketonen, Timo Lavikainen, Santtu Karvonen, Taneli Mäkelä, Kaisa Hela, Jani Volanen, Tommi Eronen, Paavo Kinnunen, Jarkko Niemi, Heidi Lindén
Ohjaaja – Tiina Lymi
Käsikirjoittaja – Pekko Pesonen
Kuvaus – Teppo Högman
Lavastus – Otso Linnalaakso
Pukusuunnittelu – Riittamaria Vehman
Maskeeraussuunnittelu – Laura Rantaniemi
Leikkaus – Ilkka Hesse
Säveltäjä – Lauri Porra
Äänisuunnittelu – Pekka Karjalainen
Linjatuottaja – Sirkka Rautiainen
Tuottajat – Olli Haikka ja Jarkko Hentula / Yellow Film & TV
Levitys ja markkinointi – Nordisk Film
Kuvat: Yellow Film & TV / Mikko Rasila
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Missikohu syvenee – yllättävä uusi tieto tuli julkisuuteen
- Sara Siepin ja Pyry Soirin vauvan nimi paljastui!
- Näin hehkeältä Katri Helena näyttää nykyään – katso kuva!
- Sofia Belórfin väitetty kuvanmuokkaus aiheutti kohun – uskomattoman kapea vyötärö
- Rakastettu Hannele Lauri joutui sairaalaan: ”Luulen, että tämä ei mulla jää tähän”
- Kasinorakastajan blogi: Kisat alkaa ja vetolaput laulaa
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Sara Siepin ja Pyry Soirin vauvan nimi paljastui!
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Näin hehkeältä Katri Helena näyttää nykyään – katso kuva!
- Rakastettu Hannele Lauri joutui sairaalaan: ”Luulen, että tämä ei mulla jää tähän”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle