Salkkarit-elokuvalle yllättävä palkinto
MTV3-kanavan menestyssarjaan Salatut elämät perustuva elokuva Nightmare – painajainen merellä on äänestetty vuoden 2012 yleisön suosikkielokuvaksi. Palkinto jaettiin Jussi-gaalassa sunnuntaina 3. helmikuuta.
Elokuvan ohjaaja Marko Äijö FremantleMedia Finlandista sanoo:
– ”Mitään ei ole aikoinaan epäilty niin paljon kuin Sylvester Stallonen menestystä – ja katsokaa kuinka kävi. Tätä elokuvaa on epäilty samassa suhteessa yhtä paljon. Näin ollen jos on elokuvantekijä ja rakastaa Stallonea, niin on pakko tehdä niin kuin hän teki. Ja me tehtiin. Vastavirtaan!”
FS Filmin toimitusjohtaja Antti Toiviainen summaa:
– ”Lähes 15-vuotisen tv-draaman pohjalta tehdyllä elokuvalla on erinomaiset lähtökohdat. On hienoa, että onnistuttiin elokuvassa, jolle on selkeä tilaus. Kansa on puhunut ja tästä seuraa varmasti hyvää lähitulevaisuudessa.”
Myös Salatut elämät -sarjaa esittävällä MTV3-kanavalla ollaan elokuvan menestyksestä iloisia.
– ”Nuoriso on maailman rehellisin ja kriittisin yleisö. Kun heiltä saa kiitoksen, niin se on maailman tärkeintä. Se ei pelkästään kannusta, vaan velvoittaa kuuntelemaan yleisöä herkällä korvalla”, kiteyttää MTV MEDIAn draamapäällikkö Sarita Harma.
Nightmare – Painajainen merellä on nuorisotrilleri, joka sai alkunsa alun perin Tuuliranta -nimisen nettisarjan suosion myötä. Elokuvan tarina tapahtuu risteilyaluksella kahden kesäpäivän ja yhden kesäyön aikana. Peppi (Sara Säkkinen) lähtee kauan odottamalleen risteilylle ystäviensä kanssa. Hilpeissä tunnelmissa alkavalla laivamatkalla Peppi tapaa vanhoja tuttuja, jotka nostavat myös ikäviä menneisyyden asioita mieleen. Sitten laivalla alkaa tapahtua kummia. Kehen voi luottaa, kun ei voi luottaa kehenkään?
Elokuvan pääosaa esittää Salatut elämät -sarjasta tuttu Peppi eli Sara Säkkinen. Muissa osissa nähdään mm. sarjasta tutut Mikko Parikka, Venla Savikuja, Markku Pulli ja Tero Tiittanen. Lisäksi mukana on sarjasta jo poistuneita tähtiä, kuten Jaana Saarinen, Sara Lohiniva ja Patrik Borodavkin. Tähtikaartiin liittyi myös Karoliina Blackburn.
Nightmare – Painajainen merellä ensi-ilta oli joulukuun alussa ja elokuvan katsojamäärä lähentelee jo 130 000:ta.
Elokuvan käsikirjoittivat Teemu Salonen ja Tiina Tanskanen, ja sen ohjasi Marko Äijö.
Elokuvan tuotti FremantleMedia Finland Oy ja sen levittäjä on FS Film Oy.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huh mitä luksusta! Sara Siepin tuoreet vauvahankinnat eivät sovi jokaisen kukkarolle
- Sami Uotila suuteli kaunottaren kanssa yökerhossa – kuumaa!
- Erika Vikmanilta rohkea veto – faneilta suoraa puhetta
- Vau! Shirly Karvinen teki leuat loksauttavan muodonmuutoksen!
- Yllättävä käänne Iida Vainion raha-asioissa – ”Oli sellainen käsitys, että rahaa tulee”
- Kasinorakastajan blogi: Monopoli kummittelee vielä tulevaisuudessakin!
- Ex-prinssi Andrew pääsi vapaalle jalalle – uusia epäilyttäviä kuvia vuoti julkisuuteen
- Sara Sieppi sanoi hyvästit Pyry-rakkaalle – surullinen julkaisu
- Poliisi pidätti ex-prinssi Andrew’n – tämä tilanteesta tiedetään nyt
- Iida Vainio ja Archie Cruz pakenivat Helsingistä – pariskunnalla edessään uusi arki
- Erika Vikmanilta rohkea veto – faneilta suoraa puhetta
- Huh mitä luksusta! Sara Siepin tuoreet vauvahankinnat eivät sovi jokaisen kukkarolle
- Iida Vainio ja Archie Cruz pakenivat Helsingistä – pariskunnalla edessään uusi arki
- Sara Sieppi sanoi hyvästit Pyry-rakkaalle – surullinen julkaisu
- Vau! Shirly Karvinen teki leuat loksauttavan muodonmuutoksen!
- Yllättävä käänne Iida Vainion raha-asioissa – ”Oli sellainen käsitys, että rahaa tulee”