Suomalaiselokuva palkittiin jälleen!
Arto Halosen ohjaama Prinsessa palkittiin parhaana kokoillan fiktioelokuvana Teaneckin kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla New Jerseyssä. Teaneckin kansainvälinen elokuvafestivaali on perustettu vuonna 2005 ja yksi sen päätavoitteista on eri kulttuurien ja elokuvamuotojen vuorovaikutus.
Prinsessa on palkittu useilla palkinnoilla ennen New Jerseyta. Etelä-Afrikan Cape Winelandsin elokuvafestivaalilla Prinsessa voitti Grand Prix:n eli parhaan elokuvan palkinnon, Italian Viareggiaossa festivaalin kakkospalkinnon, Portugalin Festroian elokuvajuhlilla tuomariston kunniamaininnan sekäViron Black Night Film Festivaalilla Prinsessan päätähti Katja Küttner sai parhaan näyttelijättären palkinnon.
Küttner on palkittu roolistaan myös Suomen näyttelijäliiton vuoden 2010 parhaana elokuvanäyttelijänä sekä parhaan näyttelijättären Jussi-palkinnolla. Elokuvan ohjaaja Arto Halonen on puolestaan palkittu Prinsessa-elokuvan ansiosta Suomessa mm. vuoden 2010 valtakunnallisella mielenterveyspalkinnolla sekä kansalaistoiminnan valtakunnallisella tunnustuspalkinnolla.
Syyskuussa 2010 ensi-iltansa saanut Prinsessa on ylittänyt Suomessa jo 300 000 katsojan rajan.
Lähde: Ses.fi
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!