Kuva: AOP
Hyviä uutisia! Helsingin suurterassi saa jatkoa tulevana kesänä – vain paikka vaihtuu
Suursuosion viime kesänä saavuttanut Helsingin Senaatintorin kesäterassi saa jatkoa tulevana kesänä, mutta uudeksi paikaksi suunnitellaan nyt Kasarmitoria.
– Viime kesän terassikokeilu Senaatintorilla oli todella onnistunut. Hanke keräsi kiitosta kaupunkilaisilta ja kotimaanmatkaajilta ja sen merkitys mukana olleille ravintoloille ja koko keskustan elinvoimaisuudelle oli huomattava, kertoo Helsingin pormestari Jan Vapaavuori Uutta Helsinkiä –sivustolla.
Senaatintorin kesäterassilta tuttu urbaani siirtolapuutarha -konsepti skaalataan Kasarmitorille sopivaksi ja lisämausteeksi tuodaan ripaus taidetta ja merellistä tunnelmaa.
– Kasarmitori on hieno, yhtenäinen kaupunkitila, mutta se on pitkään ollut vajaakäytöllä. Terassi ja kesäkadut tulevat varmasti elävöittämään aluetta ja tekemään siitä yllätyksellisen ja viihtyisän, visioi Helsingin Leijona Oy:n kauppapaikkajohtaja Peggy Bauer.
Koronaturvallisuus otetaan luonnollisesti huomioon jo alueen suunnittelussa.
– Emme tietenkään tiedä, minkälainen koronatilanne Suomessa on kesällä. Kulloistenkin säännösten ja rajoitusten mukaan sitten toimitaan, sanoo Bauer.
Senaatintori ei tulevanakaan kesänä jää tyhjilleen, vaan sen ylle nousee elokuun ajaksi Janet Echelmanin ilmatilaveistos osana biennaalia.
Kasarmitori on määrä avautua Helsinki-päivänä 12. kesäkuuta ja jatkua aina elokuun puoliväliin saakka.
Lue myös:
Kesän ensimmäiset festarit peruttu koronan takia: ”Olimme loppuun asti toiveikkaita”
IL: Sairastapaus sotki The Voice of Finlandin kaksintaistelun – poikkeuksellinen keino käyttöön
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”