Janni Hussin ja Joel Harkimon häät ottivat takapakkia: ”Elämä heittelee”
Juontaja Janni Hussi ja politiikassa vaikuttava yrittäjä Joel Harkimo menivät kihloihin viime syksynä. Pariskunnan oli tarkoitus mennä naimisiin tänä vuonna, mutta hääjärjestelyt ovat ottaneet takapakkia työkiireiden takia.
– Elämä heittelee. Tällä hetkellä meillä molemmilla on makeita työprojekteja, jotka ovat vaikuttaneet häiden järjestämiseen. Toivottavasti pääsemme naimisiin tämän vuoden puolella, mutta saattaa olla mahdollista, että häät siirtyvät ensi vuodelle, Janni kertoo Metropolille.
– Meillä oli jo aika ja paikka lyöty lukkoon, mutta se meni uusiksi erään työprojektin takia. Koronan takia monet ovat lykänneet häitä tälle ja ensi vuodelle, joten aika monet hääpaikat ovat varattuja.
Pariskunta rakennuttaa parhaillaan unelma-asuntoaan Sipooseen.
– Se on hyvässä vaiheessa. Meidän pitäisi päästä ihan aikataulun mukaan muuttamaan taloon, eli kesän tai alkusyksyn aikana.
– Meillä kummallakaan ei ole osaamista rakentamisesta, joten olemme ostaneet valmiin talopaketin. Jos me vastaisimme rakentamisesta, siitä saattaisi tulla hutera korttitalo.
Janni ja Joel tekivät uuden aluevaltauksen avaamalla uudenlaisen hierontapaikan Eho Hieronnan Helsingin keskustaan yhtiökumppaneidensa kanssa. Tällä hetkellä hierontapaikka työllistää kuusi hierojaa.
– Olemme tehneet töitä vuoden päivät tämän eteen. Ei ole ollut vapaa-ajan ongelmia, kun aamut ovat menneet radiossa ja muu aika tämän hierontapalvelun parissa.
– Olen aina ollut hieronnan suurkuluttaja. Elän aktiivista elämää ja olen laiska omatoimisessa kehon huollossa, joten hieronta on vaivaton ja helppo tapa pitää kehosta huolta. Siksi halusin ehdottomasti lähteä mukaan rakentamaan uudenlaista hierontakonseptia hyvän porukan kanssa.
Janni ja Joel vastaavat hierontapaikan markkinoinnista.
– Meillä on hyvin jaotellut vastuualueet yhtiökumppaneiden kanssa.
Lue myös:
Janni Hussi aloitti vaativan projektin Joel-rakkaan kanssa – toivoo vinkkejä yllättävään asiaan!
Janni Hussilta ja Joel Harkimolta haikea päivitys: ”Yksi aikakausi tuli päätökseen!”
LUE MYÖS:
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Kuningatar Silvia jättää Ruotsin