Tuoreen Yksin kaupungissa -kirjan mukaan Helsingissä on suuren suomalaisen kaupungin verran yksinasuvia.
Kirjassa käsitellään yksinasumisen teemaa monesta näkökulmasta, syrjäytyneistä citysinkkuihin ja yksinasumisen hyvinvointivaikutuksista talouteen. Julkaisussa esitellään muun muassa sitä, millaisia ovat yksinasuvien tekemät asumisvalinnat tai elämäntavat. Tai miten yksinäisyys koetaan eri elämänvaiheissa sekä miten yksin elävien taloudelliset realiteetit ja kulutustottumukset poikkeavat muista.

Helsingissä yhden hengen asuntokuntia hieman alle puolet
Suomessa kaupunkilaiset asuvat ja elävät yhä useammin yksin. Helsingissäkin hieman alle puolet asuntokunnista on yhden hengen talouksia. Joskus kyse on omasta valinnasta, toisinaan olosuhteiden pakosta. Yksin asuvat eivät olekaan yhtenäinen ryhmä ja lähes jokainen asuu jossakin elämänsä vaiheessa yksin. Samalla suomalaiseen elämäntapaan kuuluu, että pärjätään omillaan ja ympärillä on paljon omaa tilaa. Ihmisillä on kuitenkin samalla perustarve sosiaaliseen kanssakäymiseen. Kaupunkilainen elämäntapa kahviloineen ja iltamenoineen sopii luontevasti yksin elävän arkeen. Yksinasuvilla ystävien merkitys korostuu enemmän kuin perheellisillä.
Nuoret yksinasuvat ovat Helsingissä useimmiten naimattomia ja asuvat usein kantakaupungin alueella. Eniten yhden hengen talouksia on suhteellisesti Kallion ja Alppiharjun alueella. Iän karttuessa yksinasuvien määrä kasvaa kantakaupungin ulkopuolella.
Valtaosa voi hyvin – yksinäisyyden kokemukset silti muuta väestöä yleisempiä
Valtaosa yksinasuvista on tyytyväisiä hyvinvointiinsa ja samat asiat ovat yksinasuvien hyvinvoinnin kannalta tärkeitä kuin muillakin: rankingin kärjessä ovat ihmissuhteet, terveys ja ympäristö. Toisaalta joka viides yksinasuva kokee itsensä jatkuvasti tai usein yksinäiseksi samalla kun perheellisistä vain viisi prosenttia tuntee samoin. Yleisintä yksinäisyys on työkyvyttömyyseläkkeellä olevilla ja työttömillä.
Helsingin kaupungin tietokeskuksen julkaiseman kirjan artikkeleissa käsitellään monipuolisesti yksinasuvien arkea. Hyppää näiltä asemilta kyytiin lukemaan urbaaneista yksineläjistä, olitpa sitten itseksesi tai toisten ympäröimänä, kaupungissa tai muualla.
Julkaisun voi lukea tästä linkistä: Yksin kaupungissa.