Joulukuusi saa kyytiä loppiaisena – tässä ohjeet kuusen hävittämiseen
Valtaosa joulukuusen hankkineista suomalaisista vie sen ulos loppiaisena. Alla vinkit kuusen hävittämiseen.
Vaikka paketit ovat jo kadonneet kuusen alta, kuusenkynttilät loistavat vielä monessa kodissa. 12 prosenttia heittää kuuselle hyvästit heti joulun jälkeen uutena vuotena, mutta 14 prosenttia nauttii siitä aina tammikuun puoliväliin asti. Valtaosa joulukuusen hankkineista suomalaisista – 67 prosenttia – vie sen ulos loppiaisena, ilmenee Hong Kong -tavaratalojen marraskuussa toteuttamasta kyselytutkimuksesta.
– Suurin osa suomalaisista päättää joulun vieton loppiaisena. Joulukoristeiden pakkaaminen pois ja joulukuusen hävittäminen kuuluu monella päivän rutiineihin, kertoo Hong Kongin markkinointijohtaja Elina Standertskjöld-Nordenstam.
Näin hävität aidon kuusen
Kyselytutkimuksen mukaan kolmella neljästä suomalaisesta on joulukuusi. Melkein puolet vastaajista suosii metsäkuusta (45 prosenttia). Siinä missä muovikuusen voi kärrätä varastoon odottamaan seuraavaa joulua, aidosta kuusesta täytyy hankkiutua eroon. Kokosimme muistilistan kuusen riisumiseen ja hävittämiseen.Minne kuusi kannattaa viedä?
- Joulukuusen voi viedä kaatopaikalle, käyttää polttopuuna tai hakettaa puutarhakäyttöön.
- Jos kuusi päätyy kaatopaikalle, älä kuitenkaan laita sitä jäteastiaan.
- Selvitä taloyhtiösi käytännöt: monissa taloyhtiöissä kuusen voi tiettynä aikana jättää roskakatoksen tai roskisten viereen, josta se kerätään pois.
- Omakotiasukkaat voivat viedä joulukuusen itse jäteasemalle. Monissa kunnissa sen voi tehdä maksutta.
Miten kuusi kannattaa hävittää?
- Suojaa lattia ennen kuin riisut kuusen koristeista, jotta koristeiden mukana irtoavat neulaset on helpompi siivota.
- Saksi sen jälkeen oksat jätesäkkiin.
- Kuljeta runko esimerkiksi vanhan lakanan avulla ulos.
- Jos viet kuusen jäteasemalle, ota oksat tai koko kuusi pois jätesäkistä, jotta ne eivät mene sekajätteen sekaan.
Mikä on sinun joulukuusivalintasi?
- Metsäkuusi 45 %
- Pihtakuusi 2 %
- Hopeakuusi (pieni koristekuusi) 5 %
- Muovikuusi 25 %
- Kuusi ei kuulu jouluuni 23 %
Milloin viet joulukuusen pois sisältä?
- Heti aaton jälkeen 4 %
- Uutena vuotena 12 %
- Loppiaisena 67 %
- Tammikuun puolivälissä 14 %
- Helmikuussa 3 %
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Muistatko legendaarisen Ritariässän? Et tunnistaisi häntä enää kuvista
- Kasinorakastajan blogi: Huhtikuun parhaat pelit kasinoilla
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Euroviisut 2026: Semifinaali, finaali, esiintyjät, tv
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Muistatko legendaarisen Ritariässän? Et tunnistaisi häntä enää kuvista
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Kasinorakastajan blogi: Huhtikuun parhaat pelit kasinoilla