Joululahjat lapsille netistä: näillä vinkeillä onnistut
Kiireiset vanhemmat ostavat yhä usemmin lasten joululahjat netistä: liki puolet suomalaisista tekee aktiivisesti verkko-ostoksia
Syytä verkko-ostamisen suosioon ei tarvitse etsiä kaukaa: tutkimusten mukaan juuri ruuhkavuosia elävät pienten lasten vanhemmat arvostavat perheen yhteistä aikaa. Moni ei laske iltaa tavaratalossa laatuajaksi ja shoppailee siksi mieluummin omassa nojatuolissa.
Verkko-ostaminen koetaan helpoksi ja turvalliseksi.
Joulu on lelukaupan suurin sesonki, joten on syytä varautua tiettyihin asioihin lelujen verkko-ostamisessa. Alla muutama vinkki helpottamaan ostoksia:
1. Tee ostokset hyvissä ajoin. Joka lapsiperheeseen jaetaan lelukirjat jo loka-marraskuussa. Lapset selaavat näitä yleensä innokkaasti, ja usein lelukirjan toivomuslista on täytetty jo ennen marraskuun puoliväliä. Tämän listan pohjalta on helppo avata netti ja alkaa ostoksille. Ajoissa tehdyillä ostoksilla varmistat, että lelukauppojen valikoimassa on tarvitsemaasi tuotetta ja että lelut ehtivät perille hyvissä ajoin.
2. Löydä parhaat lelukaupat vertailusivustoilta. Leluja myyviä verkkokauppoja on Suomessakin kymmeniä. Lelukauppojen ja suosittujen lelujen löytämistä helpottamaan on perustettu vertailusivustoja. Lelukaupat -sivustolla on listattu suosituimmat lelukaupat sekä niiden myymät lelumerkit. Sivustolta voi hakea myös lelumerkkien perusteella ja löytää merkkiä myyvät kaupat.
3. Hyödynnä alennuskoodit. Alennuskoodit ovat alennuksia ja etuseteleitä verkkokauppoihin. Niillä voit saada suoran prosenttialennuksen ostoksistasi, ilmaisen toimituksen tai jonkin muun edun. Lelukaupat -sivustolta voi poimia joka lelukaupan kohdalta voimassaolevan alennuskoodin.
4. Tilaa kaikki kerralla. Keskittämällä ostokset yhteen kauppaan saat parhaat edut. Mitä suurempi yksittäinen ostos on, sitä isommat edut lelukauppa yleensä tarjoaa. Suuremmista ostoksista et usein joudu maksamaan toimituskuluja, ja alennuskooditkin on usein sidottu johonkin tiettyyn loppusummaan.
5. Tarkista palautusaika. Suomen kuluttajasuojalain mukainen palautusoikeus on 14 päivää ostopäivästä. Moni verkkokauppa tarjoaa kuitenkin pidemmän palautusajan, esimerkiksi 30 päivän ajan ja joulun aikaan vielä pidemmän. Br-lelut lupaa aikaa palauttamiseen jopa vuoden. Näin ei tarvitse stressata, pitääkö lapsi lahjasta tai onko lahja sopiva vai ei. Sen voi aina vaihtaa joulun jälkeen.
6. Kotiinkuljetuksella maksimaalinen helppous. Yleensä lelut toimitetaan postipakettina postiin, mutta monissa verkkokaupoissa tilaus on mahdollista saada myös kotiinkuljetuksena. Toimitus on tällöin tietysti hieman kalliimpi, mutta tällöin saat hoidettua koko joululahja-asian kotoasi käsin.
7. Ota joustoa maksuun. Lelujen verkkokaupoissa on yleensä useita erilaisia maksuvaihtoehtoja: perinteinen verkkopankkisuoritus, yleisimmät luottokortit, usein myös Klarna -tili ja -lasku. Lisää maksuaikaa saat, kun maksat ostoksesi luottokorteilla, tilillä tai laskulla. Tällöin jouluostoksia ei tarvitse jättää veronpalautuspäivään.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Archie Cruz yritti puhua itsensä VIP-alueelle ilmaiseksi – käännytettiin pois
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Archie Cruz yritti puhua itsensä VIP-alueelle ilmaiseksi – käännytettiin pois
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa