
Kauhumorsian pakotti morsiusneitonsa laihdutuskuurille
Pr-alalla työskentelevä newyorkilainen Ashley Barton valmistautuu kesähäihinsä. Ashley on osa kasvavaa amerikkalaistrendiä, jossa morsiamet vaativat yhä enemmän ei vain omalta, vaan myös morsiusneitojensa ulkonäöltä hääpäivänä. Niinpä 30-vuotias Ashley pyysi kaikkia morsiusneitojaan laihduttamaan ennen suurta päiväänsä.
Naisen kaaso Sheena Malik, 29, on saanut tehtäväksi pudottaa lähes seitsemän kiloa. Sheena ei kuitenkaan ole loukkaantunut pyynnöstä.
– Hääkuvia jaetaan nykyään yhä enemmän, joten on tärkeää näyttää hyvältä, nainen kertoo.
Sosiaalisen median vuoksi etenkin naisilla onkin entistä suuremmat paineet näyttää hyvältä häissä. Ashley on myös pyytänyt kaikkia morsiusneitojaan hankkimaan hiustenpidennykset. Morsian itse on pudottanut tähän mennessä 15 kiloa. Sekä Ashley että Sheena aikovat myös käydä botox-hoidossa ennen hääpäivää.
– Jokaisen täytyy olla tässä mukana. Haluan vieraideni panostavan ulkonäköönsä, tuntevan itsensä kauniiksi ja ostavan unelmiensa puvut. Haluan kaikkien näyttävän kauniilta, Ashley selittää.
Ashley ei ole ainoa vaatimustensa kanssa, sillä useat amerikkalaismorsiamet toivovat morsiusneitojen pudottavan painoaan ja käyvän kauneushoidoissa ennen hääpäivää.
Toivotaan, ettei tämä häätrendi valtaa alaa Suomessa, vaan morsiamet muistavat, että hääpäivänä tärkeintä on rakkauden juhliminen ja se, että kaikilla on hauskaa.
(Kuvituskuva ei liity tapaukseen.)
Lähde: New York Post
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Auri Kanasen kommenteista nousi kohu – ”Tylyä käytöstä”
- Mikko Koivulta meni hermot oikeudessa
- Erna Husko yllättää uudella muodonmuutoksellaan – kävi operaatiossa
- Väite: Tämän esineen Helena Koivu varasti Mikolta
- Kerttu Rissaselta rankka tilitys – Sami Uotilalta tyhjentävä reaktio
- Ovatko Iida ja Archie jälleen yhdessä?
- Janni Hussi iloitsi Jari-Matti Latvala vierellään: ”Paras päivä”
- Kasinorakastajan blogi: Kasino pyörii junassakin
- Ansku Bergströmiltä uusi rakkauspaljastus
- Ilmiselvä tapaus: Prinssi Harryn ulkonäkömuutos ei jää keneltäkään huomaamatta
- Väite: Tämän esineen Helena Koivu varasti Mikolta
- Erna Husko yllättää uudella muodonmuutoksellaan – kävi operaatiossa
- Kerttu Rissaselta rankka tilitys – Sami Uotilalta tyhjentävä reaktio
- Mikko Koivulta meni hermot oikeudessa
- Auri Kanasen kommenteista nousi kohu – ”Tylyä käytöstä”
- Ilmiselvä tapaus: Prinssi Harryn ulkonäkömuutos ei jää keneltäkään huomaamatta
- Janni Hussi iloitsi Jari-Matti Latvala vierellään: ”Paras päivä”
- Ansku Bergströmiltä uusi rakkauspaljastus
- Archie Cruzilta jymyilmoitus