Lehtipuhallinko kätevä keino hiekoitushiekan poistoon? Väärin, se on kokonaan kiellettyä!
Näin kevään korvilla Helsingin kaupunki muistuttaa, että vaikka lehtipuhaltimen käyttö voi tuntua kätevältä konstilta hiekoitushiekan poistoon, se on haitallista ympäristölle ja sen vuoksi kokonaan kiellettyä.
Helsingin kaupungin tiedotteen mukaan hiekoitushiekkaa poistetaan kaduilta ja pihoilta sekä talojen edustoilta keväisin samaan aikaan, kun ilman pöly- ja pienhiukkaspitoisuus on usein muutenkin haitallisen korkea. Lehtipuhaltimien käyttö hiekoitushiekan poistamiseen lisää entisestään hiukkaspitoisuuksia ilmassa.
Hiukkasten aiheuttamille terveyshaitoille ovat herkkiä erityisesti lapset ja vanhukset ja esimerkiksi sydäntauteja tai astmaa sairastavat.
– Lehtipuhaltimien käyttö hiekoitushiekan poistamiseen on kokonaan kielletty Helsingissä, muistuttaa va. johtava ympäristötarkastaja Hannu Arovaara.
Käytettäessä esimerkiksi harjakoneita tai imulakaisulaitteita hiekoitushiekan poistoon, on puhdistettava alue tarvittaessa kasteltava pölyämisen estämiseksi.
Kiinteistöt ja kiinteistöyhtiöt voivat osallistua pölyn vähentämiseen pesemällä vastuullaan olevat jalkakäytävät, piha-alueet ja ajoradat hiekoitushiekan poiston jälkeen.
Helsingin ympäristönsuojelumääräykset löytyvät osoitteesta www.hel.fi.
STT
Kuva: Helsingin kaupungin aineistopankki / Seppo Laakso
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Erika Vikmanilta rohkea veto – faneilta suoraa puhetta
- Vau! Shirly Karvinen teki leuat loksauttavan muodonmuutoksen!
- Yllättävä käänne Iida Vainion raha-asioissa – ”Oli sellainen käsitys, että rahaa tulee”
- Kasinorakastajan blogi: Monopoli kummittelee vielä tulevaisuudessakin!
- Ex-prinssi Andrew pääsi vapaalle jalalle – uusia epäilyttäviä kuvia vuoti julkisuuteen
- Sara Sieppi sanoi hyvästit Pyry-rakkaalle – surullinen julkaisu
- Poliisi pidätti ex-prinssi Andrew’n – tämä tilanteesta tiedetään nyt
- Iida Vainio ja Archie Cruz pakenivat Helsingistä – pariskunnalla edessään uusi arki
- Jethro laukoo mielipiteensä Helena Koivun tilanteesta
- Aku Hirviniemeltä uutispommi!