Lonkerosta suomalainen vientitoivo?
Hartwall Original Long Drink lähtee valloittamaan maailmaa. Jo yli kuusikymppinen lonkero ottaa uuden askeleen tarinassaan avaamalla elokuun lopussa Berliinissä Lonkerobaarin. Lonkeron matkassa maailmalle lähtee myös ennakkoluulotonta suomalaista musiikkia, muotia ja taidetta.
Hartwall Original Long Drink on maailman ensimmäinen lonkero. Helsingin vuoden 1952 olympialaisten kisaturisteja palvelemaan kehitetty juoma lunasti paikkansa osana suomalaisuuden tarinaa ja on edelleen vuodesta toiseen Alkon myydyin tuote. Juoma valmistetaan alkuperäisen reseptin mukaan ginistä ja greipistä sekoittamalla. Ikonisiin raitoihin puettu Original Long Drink on sopinut suomalaiseen suuhun niin heinätöiden jälkeen, mökin laiturinnokassa kuin urbaanissa kaupunkitapahtumassakin.
Lähes jokaisella maalla on oma juomansa, ja me suomalaiset olemme ilolla nauttineet myös heidän antimistaan. Saksalta saimme oluen, Ranskalta viinin ja Iso-Britannialta siiderin. Nyt on aika antaa takaisin. Loppukesästä Hartwall pakkaa ”rakkaan raitapaidan” rekkoihin ja vie aidon lonkeron rohkeasti maailmalle.
Viime vuosina ulkosuomalaisten ja lonkeroon ihastuneiden ulkomaalaisten voimin juomaa on viety muun muassa bussilastillinen Brightonissa sijaitsevaan pubiin sekä amsterdamilaisten baarien hittituotteeksi.
– Meistä on hienoa, että lonkeroa on viety omatoimisesti maailmalle. Alkuperäiselle lonkerolle on tilausta maailmalla. Uskomme, että aidosta lonkerosta tulee seuraava suuri vientituotteemme. Nyt tutustutamme suomalaisen klassikon maailmankansalaisille ja synnytämme uusia lonkerofaneja”, toteaa Original Long Drinkin tuotepäällikkö Turkka Hirvonen Hartwallilta.
Lonkeroa ja Suomea maailmalle
Lonkeron maailmanvalloituksen ensimmäiseksi kohteeksi on valikoitunut Berliini, joka on kaupunkina ennakkoluuloton edelläkävijä ja avoin uusille ilmiöille. Elokuun lopussa Berliinin keskustassa Mittessä avautuvassa pop-up -baarissa esitellään berliiniläisille raikkaan lonkeron lisäksi suomalaista, maailmanmarkkinoille tähtäävää osaamista eri aloilta.
Lonkerobaarissa esiintyy berliiniläistyneitä suomalaisartisteja musiikin ja taiteen saralta sekä varta vasten paikalle saapuvia musiikin ja muodin ammattilaisia Suomesta. Lonkero tarjoaa myös avoimen haun kautta muutamille onnekkaille suomalaisille kesänpidennystä brändilähettiläinä Berliinin baarissaan.
– Lonkero on siitä erikoinen tuote, että suomalaiset pakkaavat sitä usein ulkomaanmatkalleen muutaman tölkin mukaansa. Kerran suomalainen kalastusseurue rahtasi varta vasten tekemiään lonkeroarkkuja keskelle eteläistä Atlanttia. Monilla suomalaisilla riittää myös tarinoita ulkomaanvieraistaan, jotka Suomesta lähtiessään ovat pakanneet matkalaukkunsa täyteen uutta suosikkijuomaansa, Hirvonen kertoo.
Hartwall Original Long Drink syntyi, kun maailma tuli Suomeen ja nyt lonkero haluaa viedä Suomea maailmalle.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Missikohu syvenee – yllättävä uusi tieto tuli julkisuuteen
- Sara Siepin ja Pyry Soirin vauvan nimi paljastui!
- Näin hehkeältä Katri Helena näyttää nykyään – katso kuva!
- Sofia Belórfin väitetty kuvanmuokkaus aiheutti kohun – uskomattoman kapea vyötärö
- Rakastettu Hannele Lauri joutui sairaalaan: ”Luulen, että tämä ei mulla jää tähän”
- Kasinorakastajan blogi: Kisat alkaa ja vetolaput laulaa
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Rakastettu Hannele Lauri joutui sairaalaan: ”Luulen, että tämä ei mulla jää tähän”
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Sara Siepin ja Pyry Soirin vauvan nimi paljastui!
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Näin hehkeältä Katri Helena näyttää nykyään – katso kuva!
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Sofia Belórfin väitetty kuvanmuokkaus aiheutti kohun – uskomattoman kapea vyötärö