Marjaana Lehtinen vastasi jatkuviin painokyselyihin bikinikuvalla: ”Suoraan sanottuna ärsyttää!”
Vuoden 2017 Miss Plus Size ja somevaikuttaja Marjaana Lehtinen kertoi hiljattain laihtuneensa peräti 20 kiloa vain viidessä kuukaudessa. Nyt hän avautuu rajusti Instagramissa liittyen jatkuviin kyselyihin painostaan.
– Suoraan sanottuna ärsyttää nämä kysymykset. En ole varmaan ikinä elämässäni kysynyt kenenkään painoa, koska minusta se on vaan yksinkertaisesti epäkohteliasta, Marjaana kirjoittaa.
Hän sanoo ymmärtävänsä monen kysyvän asiaa täysin vilpittömästi, mutta näkee myös painovertailun haitallisen puolen.
– Painokeskustelu tuntuu minusta enemmän siltä, että verrataan omaa painoa siihen toisen kehoon tai painoon. Ja se voi olla jopa haitallista omalle kehonkuvalle.
– Kehonkoostumuksella on aika paljon vaikusta miltä kukakin näyttää, eikä sillä vaa’an lukemalla.
Marjaanan mukaan hän ei ole ollut aina tiimalasi-vartaloinen ja muistuttaa, että ruokavaliolla pudotetaan painoa ja kuntosalitreenillä muokataan vartaloa.
– Painoindeksillä mitattuna olen ylipainoinen, mutta sillä ei ole mitään merkitystä. Voin hyvin sekä ulkoisesti, että sisäisesti! En ole kokoa 36, vaan kokoa 46 ja näytän upealta!
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Lue myös:
Näillä keinoilla Marjaana Lehtinen laihtui viidessä kuukaudessa peräti 20 kiloa!
LUE MYÖS:
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta