Suomalaiset millenniaalit ovat valveutuneita matkailijoita, mutta lähes joka toisella on sama ongelma
Miten suomalaiset nuoret aikuiset lomailevat ja minne he matkustavat? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin saadaan vastaukset Hotels.comin Milleniaalit matkoilla -tutkimuksesta, joka perehtyi 18–34-vuotiaiden suomalaisten, tanskalaisten, norjalaisten sekä ruotsalaisten matkustustapoihin.
Tutkimustuloksista paljastui monia iloisia yllätyksiä, mutta myös eräs selkeä ongelmakohta.
Tiesitkö esimerkiksi, että 13 % suomalaisista milleniaaleista tekee matkansa vanhempiensa kanssa, 63 % laatii matkustusbudjetin, mutta 42 % ylittää sen, 54 % pitää sosiaalisen median kanaviensa päivittämistä loman aikana turhana ja kaupunkilomat ovat millenniaalien suosituimpia matkakohteita.
Perheen kesken
Ei ehkä mikään yllätys, että keskimäärin 42 % pohjoismaalaisista milleniaaleista matkustaa mieluiten kumppaninsa kanssa – lukuun ottamatta Norjaa, jossa vain kolmasosa (37 %) haluaa matkustaa paremman puoliskonsa kanssa. Yllättävää sen sijaan on, että yli joka kymmenes (13 %) suomalainen milleniaali matkustaa yleensä vanhempiensa kanssa, ja Pohjoismaiden keskiarvo tälle on 18 % (Tanskassa jopa 21 %!).Reikiä taskussa
Kysely osoitti, että vaikka 63 % suomalaisista matkailijoista asettaa itselleen lomabudjetin, lähes puolet (42 %) heistä myöntää laskevansa väärin ja ylittävänsä budjettinsa. Yleisesti Pohjoismaissa vastaavat luvut ovat 61 % ja 52 %. Voisiko tämä osin selittää, miksi vanhempien kanssa matkustaminen houkuttelee – he kattavat ainakin osan matkakuluista? Selvää on, että pohjoismaalaisia on hemmoteltu upeilla lomamahdollisuuksilla. 67 % vastaajista myöntää, että matkailu on nykyään aiempaa helpompaa, ja kolmasosa (33 %) pohjoismaalaisista milleniaalimatkustajista suosii 7–10 päivän lomia (norjalaiset etunenässä, 41 %). Yllättäen suomalaiset milleniaalit eivät ole yhtä hulluina pitkiin lomiin (27 %), vaan suosivat lyhyempiä, kolmen päivän lomamatkoja (25 %). Löytyykö tästä kansainvälisesti huomioidun onnellisuutemme syy?Some pannassa
Mitä sosiaaliseen mediaan tulee, pohjoismaalaiset milleniaalit pitävät lomaa hyvänä tilaisuutena digipaastolle ja tauolle digitaalisesta maailmasta. Yli puolet (54 %) kertoo, että sosiaalisen median päivittäminen lomalla ei ole tärkeää, ja 18 prosenttia ei päivitä somekanaviaan matkalla lainkaan. Sama pätee yleisemmin puhelimen käyttöön: 66 % vastaajista kertoo käyttävänsä puhelintaan vähemmän kuin tavallisesti. Digipaastosta ja hetkessä elämisestä huolimatta 34 % suomalaisista milleniaaleista stressaantuu matkustamisesta. Tanskalaisten vastaava luku on 40 prosenttia. Ehkä siksi pitkät lomat houkuttelevat – niiden aikana ehtii kunnolla rentoutua. Ja kenties myös matkakohteilla on merkitystä?Rantapummit paitsiossa
Suomalaisten keskuudessa suosituimmat lomatyypit ovat kaupunkiloma (34 %), rantaloma (21 %) ja seikkailumatka (13 %). Suosituimpiin matkakohteisiin lukeutuu New York (28 %), Tokio (19 %) ja Lontoo (19 %). Yhtäkkiä lomabudjetin ylittäminen käy järkeen… – Milleniaalit matkoilla on todella kiehtova tutkimuskokonaisuus, ja olemme innoissamme voidessamme jakaa nämä kiinnostavat tulokset seuraavien kuukausien kuluessa. On mielenkiintoista huomata, että suomalaiset milleniaalit pitävät yleensä useita lyhyempiä lomia vuoden aikana yhden tai kahden pidemmän loman sijaan. On myös ihailtavaa, että he pitävät lomallaan digipaastoa ja irrottautuvat puhelimesta ja sosiaalisesta mediasta voidakseen elää hetkessä, kertoo Adam Jay, Hotels.comin toimitusjohtaja. Tutkimuksen toteutti YouGov, ja siihen osallistui 4 000 pohjoismaalaista nuorta aikuista, 1 000 kustakin maasta. Lähde: Hotels.com Kuva: PixabayLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mikael Forssell järkyttyi: ”Meneekö vaimoni ilman housuja illalliselle?”
- Karita Tykkä kommentoi ex-miehensä ulostuloa: ”Tein tähänastisen elämäni suurimman virheen”
- Beckhamien perheessä kuohuu – Brooklyn esti perheensä somessa
- Robin Packalén avautuu: Henkilökohtainen paljastus joulusta
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Beckhamien perheessä kuohuu – Brooklyn esti perheensä somessa
- Karita Tykkä kommentoi ex-miehensä ulostuloa: ”Tein tähänastisen elämäni suurimman virheen”
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Mikael Forssell järkyttyi: ”Meneekö vaimoni ilman housuja illalliselle?”
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?