Mitä ihmettä ovat luujohdinkuulokkeet?
Luujohdinkuulokkeet rantautuivat Suomeen, mutta mistä ihmeestä oikein on kyse?
Ulkoliikunnassa hyvät ja laadukkaat urheilukuulokkeet ovat vertaansa vailla. Urheilukuulokkeilta myös odotetaan monenlaisia muita ominaisuuksia hyvän äänenlaadun lisäksi. Kuulokkeiden pitää kestää sääolosuhteita ja pysyä mukana jatkuvassa liikkeessä äänentoiston kärsimättä.
Yksi ratkaisu sporttikuulokkeiden kohtaamiin haasteisiin Suomessa saadaan, kun laadukkaasta luujohdinteknologiastaan tunnettu ja palkittu AfterShokz-kuulokemerkki rantautuu Suomeen pohjoismaisen Boston Distributionin jakelemana.
https://youtu.be/JKm_pzy-iUM
Useimmat kuulokkeet eivät huomioi heikentyvää turvallisuutta, joka aiheutuu kuulokkeiden peittäessä koko korvakäytävän ja estäen näin ulkopuoliset äänet. AfterShokz on ratkaissut ongelman luujohdinteknologialla, jonka ansiosta äänentoisto säilyy laadukkaana, mutta se ei silti estä korvia kuulemasta ulkopuolisia ääniä, kuten liikennettä.
Langattomat AfterShokz Trekz Titanium -urheilukuulokkeet ovat turvallisin tapa nauttia musiikista tai vastata puheluun ympäristöäänien peittymättä. Nämä kuulokkeet on muotoiltu pysymään päässä kovassakin liikkeessä. Huipputasoisen äänentoiston ja luujohtumistekniikan ansiosta musiikista nauttiminen hoituu liikuntamuodosta riippumatta.
Luujohtumisessa ääni aistitaan kallon luiden kautta kulkematta korvien tärykalvojen kautta. Näin aistittu ääni kulkee suoraan sisäkorvaan. Kuulokkeet lepäävätkin poskiluiden päällä korvien edessä ja näin korvakäytävät jäävät täysin avoimiksi.
Bluetooth-tekniikan ansiosta ääni kulkee soittimesta kuulokkeisiin langattomasti ja laadukkaasti. Äänentoisto on viimeistelty melua vaimentavilla mikrofoneilla, joiden ansiosta Trekz Titanium -urheilukuulokkeet sopivat erinomaisesti puheluiden puhumiseen.
Titaanirunkoiset Trekz Titanium -urheilukuulokkeet ovat kestävät ja joustavat. Kuulokkeiden pinnoite puolestaan on hikoilua ja kosteutta kestävää materiaalia. Trekz Titanium -urheilukuulokkeet on myös pölyltä suojattu (IP55-tason suojaus).
Trekz Titanium -urheilukuulokkeet toimivat täydellä latauksella jopa kuusi tuntia. Täyteen lataaminen vie noin puolitoista tuntia, mutta jo 15 minuutin latauksella virtaa riittää pitkään harjoitushetkeen.
Luujohtumistekniikan ansiosta AfterShokzin urheilukuulokkeet ovat myös oivallinen valinta näkö- ja kuulovammaisille. Näkövammaisia ulkoisten äänien kuuleminen auttaa ulkona liikkumisessa. Monille kuulovammaisille ja korvakäytävän ongelmista kärsiville puolestaan luujohtaminen on ratkaisu laadukkaasta äänentoistosta nauttimiselle.
AfterShokz Trekz Titanium -urheilukuulokkeet ovat saatavilla 149 euron suositushintaan.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Mikko Koivu saapui käräjille myöhässä – kiista lapsista jatkuu
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Matias Petäistöltä paljastus Archie Cruzista: ”Ootko vittu tosissaa”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta