Black Sabbath -kitaristin tyttärelle levyopimus Suomeen – kuuntele ensi-single!
[jwplayer]http://youtu.be/mR55Wft2uRM[/jwplayer]
Toni Marie Iommin, 30, tarina on mielenkiintoinen ja kiehtova. Black Sabbath -yhtyeen kitaristin Tony Iommin tytär Toni Marie Iommi on kasvanut Kaliforniassa ja Birminghamissa. Suomeen hän päätyi kuusi vuotta sitten rakkauden perässä. Isänsä menestyksekästä uraa seurannut Toni Marie päätyi myös musiikin pariin ja vaikutti nuoruusvuosinaan erilaisissa kokoonpanoissa.
Soolouralle Toni Marie Iommi päätyi Suomessa tutustuttuaan Warner Musicin tuotantopäällikköön Lasse Kurkeen. Toni Marie, Lasse Kurki ja Jukka Immonen alkoivat yhdessä säveltää kappaleita Toni Marien tulevalle sooloalbumille. Projekti sai mielenkiintoisen käänteen, kun amerikkalainen huipputuottaja Ben Moody sai kuultavakseen Toni Marien kappaleita. Ben Moody oli vaikuttunut ja ilmoitti halukkuutensa toimia tulevan albumin tuottajana.
Toni Marie ja Ben Moody tapasivat keväällä ja kesällä 2013 Los Angelesissa, jossa he sävelsivät ja tuottivat lisää kappaleita. Albumin loppunauhoitukset tehtiin marraskuussa Nashvillessä Moodyn studiolla. Lukuisia hittejä tuottanut ja säveltänyt Ben Moody on mm. Evanescencen menestysalbumien takana. Tämän lisäksi hän on työskennellut Kelly Clarksonin, Avril Lavignen ja Celine Dionin kanssa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Shirly Karvinen paljastaa totuuden Balin-matkasta: ”Uteliaisuus vei lopulta voiton”
- Kerttu Rissaselta erikoinen tunnustus: ”Aika pahalta tuntuu”
- Kasinorakastajan blogi: Kovaa arpomista
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Tämä on prinsessa Catherinen todellinen tilanne syövän jälkeen: ”Oppinut läksynsä”