Blockfest täyttää festivaaliareenan!
Kaupunkifestivaali Blockfestin liput on jälleen varattu jo ennakkoon loppuun, vaikka tapahtuman yleisökapasiteetti on kaksinkertaistettu. Ainoastaan toiselle festivaalipäivälle löytyy muutamia vapaita lippuja. Tampereen Ratinanniemen uudelle festivaaliareenalla saapuu ensi viikonvaihteessa tuhansia ihmisiä, mikä aiheuttaa alueella poikkeusjärjestelyitä.
Festivaaliareenaa aletaan rakentaa jo heti viikon alkupäivinä, jolloin alue on vartioitu, mutta sen läpi pääsee kulkemaan. Tapahtuman aikana, viikonloppuna 17.-18. elokuuta, Ratinanniemeen ei pääse ja uusi Laukontorin silta on festivaalikäytössä.
”Järjestelyt ovat vastaavat kuin Tammerfest-tapahtumassa. Olemmekin saaneet tietoa heidän kokemuksistaan ja palkanneet myös tähän tapahtumaan Tammerfestin rakentamisesta vastanneita henkilöitä”, Blockfestin tuottaja Kalle Kallonen kertoo.
Blockfest pyrkii panostamaan erityisesti myös lähialueiden siisteyteen yhteistyössä Tampereen kaupungin kanssa. Viestiä kaupungin pitämisestä siistinä on markkinoitu myös festivaalivieraille, lisäksi kaduilla liikkuu siivouspartioita ja roska-astioiden määrää on lisätty ympäri kaupungin. Itse festivaaliareena siivotaan lopuksi koneellisesti.
Tapahtuman välittömässä läheisyydessä ei ole asutusta ja esiintymiset päättyvät keskiyöllä. Blockfest on sallittu kaikenikäisille ja alaikäisten osuus on pieni, mutta järjestävät haluavat tarjota kaikille nuorille turvallisen mahdollisuuden vapaa-ajan viettoon valvotulla alueella. Tapahtumassa on erilliset anniskelualueet.
Viidettä juhlavuottaan viettävän Blockfestin tähtiesiintyjiä ovat amerikkalaistähdet Ice Cube jaBusta Rhymes, joiden lisäksi estradilla nähdään koko kotimainen kärkikaarti, kuten Jukka Poika,Asa, Paleface, Petri Nygård, Cheek, Elokuu sekä Rähinä Live -show Fintelligensin johdolla, yhteensä yli 30 artistia.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Shirly Karvinen paljastaa totuuden Balin-matkasta: ”Uteliaisuus vei lopulta voiton”
- Kerttu Rissaselta erikoinen tunnustus: ”Aika pahalta tuntuu”
- Kasinorakastajan blogi: Kovaa arpomista
- Nanna Karalahdelta raju ratkaisu – tämä on perheen tilanne
- Tämä on prinsessa Catherinen todellinen tilanne syövän jälkeen: ”Oppinut läksynsä”
- Huhhuh! Samu Haber takoo valtavia summia Saksassa
- Sanna Marinin ja Joni-kullan arjesta paljonpuhuvia kuvia