
Cheekin Stadionliput myyntiin maanantaina – katso mainos!
[jwplayer]http://youtu.be/_fq7xoQpXvE[/jwplayer]
Cheekin ensi kesän Stadionkonsertin liput tulevat myyntiin maanantaina 25.11. klo 9.00 Lippupalvelussa. Katso konserttimainos yläpuolelta.!
Suomen suosituin artisti Jare ”Cheek” Tiihonen tekee kotimaista musiikkihistoriaa esiintymällä Helsingin Olympiastadionilla. Superkonsertti järjestetään 23. elokuuta 2014. Suomessa ei ole koskaan aiemmin yksittäinen kotimainen artisti esiintynyt tämän kokoluokan konsertissa.
– Tämän kaiken mahdollistaa yleisö, joka käy keikoillani ja kuuntelee musiikkiani. Se antoi myös uskoa lähteä tekemään tätä konsettia. Olympiastadionille on tarkoitus marssittaa kaksi kertaa räjähtävämpi show mitä olen koskaan tehnyt. Luvassa on konsertillinen yllätyksiä, Jare summaa.
Cheek aloitti Kuka muu muka -kiertueensa kahdella loppuunmyydyllä Helsingin jäähallikeikalla syyskuussa. Jäähallit myytiin loppuun 20 minuutissa. Ensi vuoden elokuussa kiertue päättyy Olympiastadionille.
– Tuleva tapahtuma on merkityksellinen myös Olympiastadionin 75-vuotisessa historiassa, sillä koskaan aikaisemmin ei ole suomalaisartisti täyttänyt stadionia, joka tietysti yhteinen tavoitteemme, kertoo Olympiastadionin markkinointijohtaja Marju Paju.
Cheekin syyskuussa julkaistu Kuka muu muka –albumi on myynyt jo yli 65 000 kappaletta. Uusin single Parempi mies feat. Samuli Edelmann on toista viikkoa radioiden soitetuin kappale. Cheekin kahdeksan albumin kokonaismyynti on yli 200 000 kappaletta.
CHEEK OLYMPIASTADION
Live band + special guests
LA 23.8.2014
Klo. 20.00 (ovet 18.00)
Liput toimituskuluineen alkaen per kategoria 39,50 / 49,50 / 59,50
Permannon ikärajasuositus K-12, istumakatsomo ikärajaton
www.lippupalvelu.fi, puh. 0600 10 800 (1,98 € min + pvm)
Lipunmyynti alkaa maanantaina 25.11. klo. 09.00
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut