
Cheekin viimeinen ja ainoa kesäkeikka Qstockissa – tsekkaa artistilista
Vielä ehdit nähdä Cheekin livenä! Suomen suosituin räp-artisti Cheek vahvistaa oululaisen Qstock-festivaalin esiintyjäkaartia. Qstock on uransa päättävälle Cheekille kesän ainoa ja samalla viimeinen keikka Pohjois-Suomessa.
– Cheek on jo vuosien mittaan tullut hyvin tutuksi Qstockin kävijöille, ja keikat ovat aina olleet täyttä timanttia. Meillä on kunnia saada Cheek vielä viimeisen kerran Qstockiin ennen kuin hän lopettaa hienon uransa elokuussa. Tulossa on varmasti erittäin näyttävä ja tunteikas show Qstockin lauantai-iltaan, festivaalijohtaja Mikko Forstén kommentoi.
Qstockin toistaiseksi julkistetut päiväkohtaiset esiintyjät ovat nähtävissä Qstockin nettisivuilla. Mukana ovat mm. The Rasmus, Jenni Vartianen, Elastinen, Anna Puu, Michel Monroe, JVG, Amorphis, Olavi Uusivirta, Von Hertzen Brothers, Hardcore Superstar (Swe) Ellinoora ja iso tukku muita huippuartisteja. Festivaalin ohjelmistoa täydennetään jo tämän viikon keskiviikkona ja perjantaina.
Qstockin lipunmyynti on alkanut. Yhden päivän lippu perjantaille maksaa 69 euroa ja lauantaille 79 euroa sekä kahden päivän lippu 109 euroa. Hinnat ovat voimassa maaliskuun loppuun. Huhtikuusta lähtien kunkin lippukategorian hinta nousee kuudella eurolla.
VIP-alueelle oikeuttavat Exclusive-liput maksavat 280 euroa. Niiden hinta pysyy samana.
Ilman käsittelykulua liput saa S-Etukortilla Oulun, Kempeleen, Kemin, Tornion ja Rovaniemen Prismoista sekä kauppakeskus Valkean Sokos Herkku Kioskista. Ticketmasterin myyntikanavilla hintaan lisätään neljän euron käsittelykulu.
Qstock järjestetään Kuusisaaren ja Raatin alueella Oulussa 27.-28.7.2018. Qstock on ollut loppuunmyyty jo viitenä kesänä peräkkäin, ja se on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä Suomen suurimmista festivaaleista. Viime vuonna tapahtuma keräsi 32 000 juhlijaa kahden päivän aikana.
Toistaiseksi julkistetut esiintyjät
Perjantaina 27.7.2018: Hardcore Superstar (SWE), Stam1na, Maj Karma, JVG, K-X-P, Beast In Black, Anna Puu, Jenni Vartiainen.
Lauantaina 28.7.2018: Cheek, Olavi Uusivirta, Amorphis, Von Hertzen Brothers, Elastinen, Pyhimys, Ellinoora, The Comedians, Kaija Koo, The Rasmus, Gasellit, Michael Monroe.
Liput
www.qstock.fi/liput
www.ticketmaster.fi/qstock
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa