Danko Jonesilta uusi musiikkivideo – katso!
[jwplayer]http://youtu.be/4Ti70Uidal4[/jwplayer]
Juuri kuudennen albuminsa “Rock And Roll Is Black And Blue” maailmalle saatellut kanadalainen rock -yhtye Danko Jones on julkaissut musiikkivideon ahkerasti Suomen radioissakin soineesta singlestä ”Just A Beautiful Day”. Yhtye starttaa uuden albumin julkaisun myötä mittavalle kiertueelle. Suomeen kiertue saapuu 16. lokakuuta, jolloin yhtye nousee Helsingin The Circuksen lavalle.
Danko Jonesin ominaissoundi on rakentunut ja ottanut vaikutteita niin bluesista, 60-luvun garagesta, 70-luvun hard rockista, 80-luvun hardcoresta, punk-popista, skandinaavisesta metallista ja stand-up komediasta olematta kuitenkaan täysin määriteltävissä minkään tietyn genren alaiseksi. Vaikka bändi onkin samoista perusteista rakennettu, jokaisella Danko Jones –levyllä on oma yksilöllinen identiteettinsä. ”Born a Lion” (2002) toi mukanaan boogien ja iskevän soulin kun taas ”We Sweat Blood” (2003) oli levottomampi ja aggressiivisempi. Seuraava ”Sleep Is the Enemy” (2006) hallitsi terävimmät koukut ja vuoden 2008 ”Never Too Loud” oli yhtä näppärä kuin ”Below the Belt” (2010) oli riisuttu. Yhtyeen aikaisempaan tuotantoon verrattuna uusi ”Rock and Roll is Black and Blue” on ehdottomasti tunteikkain Danko Jones –levy tähän saakka.
”Rock and Roll is Black and Blue” –albumin on tuottanut pitkäaikainen yhteistyökumppani Matt DeMatteo ja miksauksen on hoitanut Mike Fraser, joka on aikaisemmin työskennellyt muun muassa AC/DC:n, Aerosmithin, Franz Ferdinandin ja Elvis Costellon kanssa. Tämä levy on myös ensimmäinen, jolla uusi rumpali Atom Willard pääsee ääneen. Hän on kaiken kaikkiaan Danko Jonesin kuudes rumpali, mutta ensimmäinen, joka on ottanut aktiivisesti osaa bändin luovaan prosessiin. Willardilla on mainitsemisen arvoinen ansioluettelo: hän on ollut puikoissa niin Danko Jonesin esikuvan Rocket From the Cryptin kuin Offspringin, Social Distortionin ja Angels & Airwavesinkin riveissä.
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä