Legendaarinen Popeda jo 40 vuotta – uusi levy julkaistaan 17.3. Suomirockin raavas sanansaattaja Popeda juhlii tänä vuonna 40-vuotista taivaltaan. Juhlavuoden kunniaksi yhtye julkaisee 17. maaliskuuta uuden albumin Haista Popeda! Tulevalta levyltä on julkaistu ennakkoon singlet ”Onko saunan takana tilaa?” ja uusin ”Lihaa ja perunaa”. Uudella levyllä manselaiset konkarit ovat ottaneet tiimiinsä mukaan musiikin monitoimimiehen Stigin. Haista Popeda! -albumin tuottanut Stig on päivittänyt Popedan soundin tähän päivään, unohtamatta yhtyeen tunnetuksi tehnyttä otetta. Uusien biisien sanoituksissa on kuultavissa edelleen bändille ominaista huumoria. – En joutunut miettimään vastausta kauan, kun tätä hommaa tarjottiin. Meillä oli alusta saakka aika selvä yhteinen visio ja tosi hyvin se toteutuikin. Levystä tuli helvetin hyvä. Siellä on vähän uusia tuulia, mutta myös tavallaan paluuta vanhaan, itseni fanittamaan Popedaan. Kaiken kaikkiaan ihan älyttömän hauska projekti oli, Stig kertoo. Tampereella vuonna 1977 perustettu legendaarinen yhtye on julkaissut mittavan uransa aikana 19 studioalbumia, kolme livealbumia, kuusi kokoelma-albumia ja valtavan määrän singlejä. Yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa ”Kuuma kesä”, ”Tahdotko mut tosiaan”, ”Matkalla Alabamaan”, ”Kersantti Karoliina”, ”Kakskytä centtiä” ja ”Kaasua komisaario Peppone”. Suomirockin ikoniksi muodostuneen Pate Mustajärven lisäksi nykyisessä kokoonpanossa vaikuttavat kitaristi Costello Hautamäki, basisti Jyrki K. Melartin, pianisti Pate Kivinen ja rumpali Lacu Lahtinen. Tsekkaa alta Popedan esitys ”Onko saunan takana tilaa?” MTV3:n Posse-ohjelmassa! Juhlavuotta viettävän yhtyeen uusi kiertue alkaa maaliskuussa albumin julkaisun yhteydessä. Kevään keikat: 16.03. Radio Suomipop-risteily, Helsinki 17.03. Tulisuudelma, Vantaa 18.03. Möysän Musaklubi, Lahti 24.03. Amarillo, Kotka 25.03. Pressa, Helsinki 31.03. Sport & Spa Hotelli Vesileppis, Leppävirta 01.04. Revontuli, Hankasalmi 07.04. Himos Areena, Jämsä 08.04. Härmän Kuntokeskus, Ylihärmä 13.04. Olympia, Tampere 14.04. Aronkeidas, Kauhajoki 15.04. Tähti Oulu 16.04. Kunkku, Tahkovuori, Nilsiä 28.04. Euran Urheilutalo, Eura 29.04. Hot Rod Show, Tampere 06.05. Viking Grace, Turku 19.05. Tuiskula, Nivala 20.05. Käenkoski, Parkano 26.05. Naantalin Kaivohuone, Naantali 27.05. Pöheikön Pölläys, Ylöjärvi

LUE MYÖS: