Tapahtuma-alueiden ympäristöjen asukkaat kokevat ulkoilmakonserttien elävöittävän omaa kaupunginosaa ja parantavan kaupungin mainetta, mutta myös haitat häiritsevät. Helsingin ympäristöpalveluiden ja kaupunginkanslian teettämään kyselyyn vastanneista 45 prosenttia oli valmiita lisäämään konserttien määrää, mutta lähes yhtä moni (41 %) vastusti määrän lisäämistä. Kielteisimmin ulkoilmakonserttien järjestämiseen suhtauduttiin Hietarannan alueella.

Aiempaan, vuonna 2015 tehtyyn kyselyyn verrattuna myönteinen suhtautuminen konsertteihin oli vähentynyt. Tuolloin konserttimäärän lisäämistä kannatti 62 prosenttia ja vastusti 24 prosenttia vastaajista. Vuoden 2015 kysely kohdistettiin viidelle alueelle, joissa ulkoilmakonsertteja oli järjestetty: Olympiastadion, Kaisaniemi, Suvilahti, Tukkutori–Teurastamo ja Kyläsaari.

Ulkoilmakonserttien kielteisiksi vaikutuksiksi koettiin pysäköintiongelmat, roskaantuminen ja liiallinen meluhaitta. Väittämän ”Konserttien aiheuttamien häiriöiden vuoksi haluaisin olla poissa asunnostani tapahtuman ajan” kanssa samaa mieltä oli 36 prosenttia ja eri mieltä 53 prosenttia. Vastaajista kaksi kolmasosaa ei kokenut konserttialueelta kuuluvan musiikin aiheuttavan kohtuutonta meluhaittaa. Konserttien aiheuttamaa melua siedetään edelleen melko hyvin, vaikka häiriötä kokevien osuus oli kasvanut.

Suuresti tai äärimmäisesti häiritsevinä lieveilmiöinä koettiin virtsaaminen konserttialueen ympäristössä, lähialueiden roskaantuminen sekä ympäristöön kuuluva musiikki. Parannusehdotuksiksi esitettiin jäteastioiden ja siirrettävien käymälöiden määrän lisäämistä ja järjestyksenvalvonnan ulottamista tapahtuma-alueen ulkopuolelle. Häiritsevänä tai ärsyttävänä mainittiin myös poikkeavat liikennejärjestelyt sekä julkisten alueiden sulkeminen pitkiksi ajoiksi.

Konserttien päättymisaikatoiveissa ei suurta muutosta

Vuoden 2018 kyselyn perusteella konserttien toivotaan päättyvän hieman aiemmin ja niitä toivotaan järjestettävän harvemmin kuin vuoden 2015 kyselyn perusteella. Perjantaina ja lauantaina pidettävien konserttien toivottiin päättyvän keskimäärin hieman ennen keskiyötä ja muina päivinä pidettävien konserttien hieman ennen kello 23:a. Molemmissa tapauksissa toivottu päättymisaika oli aikaistunut noin 20 minuutilla.

Kysyttäessä, kuinka usein konsertteja voisi järjestää vastaajaa lähimmällä tapahtumapaikalla, suosituin vaihtoehto oli yhtenä viikonloppuna kuukaudessa. Seuraavaksi yleisimmät vastaukset olivat joka toinen viikonloppu ja 2–3 viikonloppuna kesäkautena. Vastaajista 69 prosenttia suhtautui myönteisesti korkeintaan yhtenä viikonloppuna kuukaudessa ja 38 prosenttia korkeintaan joka toinen viikonloppu järjestettäviin konsertteihin. Vuonna 2015 kolme suosituinta vaihtoehtoa olivat joka toinen viikonloppu, yhtenä viikonloppuna kuukaudessa ja joka viikonloppu.

Asukaskysely tehtiin neljälle alueelle

Kysely kohdistettiin neljälle alueelle, joilla ulkoilmakonsertteja oli järjestetty kesällä 2018: Helsingin jäähallin alue, Suvilahti, Kaisaniemi ja Hietaranta. Kyselyalueet kattoivat kunkin tapahtuma‐alueen lähiympäristön asunnot kaikissa niissä ilmansuunnissa, joissa asuntoja on ja joihin melu pääsee leviämään esteettä. Vastaajat edustivat siten helsinkiläisiä, joille ulkoilmakonserteista arvioitiin olevan enemmän haittaa kuin kaupunkilaisille keskimäärin.

Kysely toteutettiin loka‐marraskuussa 2018. Otoksen koko oli 3 276 henkilöä. Vastauksia saatiin kaikkiaan 1 159. Vastausaktiivisuus oli 35,4 prosenttia, mitä voidaan pitää kyselytutkimukselle hyvänä tuloksena. Kyselyyn oli mahdollista vastata paperisella lomakkeella tai sähköisesti, ja sähköisessä kyselyssä vastauskielivaihtoehtona oli suomen ja ruotsin lisäksi myös englanti. Kyselytutkimuksen ja raportoinnin teki Finnish Consulting Group Oy.

(Kuvassa Flow Festival 2017)

STT

Kuva: Jussi Hellsten / Helsinki Marketing