IL: Danny tänään 79 vuotta – paljasti yllätysuutisen urastaan – ”Jos on uutta annettavaa…””
Musiikkineuvos Ilkka ”Danny” Lipsanen täyttää tänään 24. syyskuuta 79 vuotta ja avautuu Iltalehden haastattelussa ikääntymisestä ja uransa jatkosta.
Dannyn mukaan korkea ikä mahdollistaa kokemuksien läpi elämisen ja tuo toivottavasti mukanaan myös viisautta. Nuorelle itselleen Danny muistuttaisi elämään yhtä innostuneesti kuin tähänkin saakka.
– Elämä on lahja ja valtava etu eläjälle, Danny toteaa.
Danny on saanut elää elämäänsä suhteellisen terveenä. Hänellä todettiin 90-luvulla diabetes, joka on kuitenkin hyvin hallussa. Vuonna 2010 hän sai kuitenkin sydäninfarktin, joka pysäytti hetkellisesti.
– Olen todella kiitollinen, että pääsin heti tarvittaviin toimenpiteisiin.
– En ole pelännyt kuolemaa sydäninfarktin jälkeenkään. Olen valinnut elää elämää rohkeasti eteenpäin.
Ja eteenpäin Danny meneekin, sillä pian ilmestyy miehen uusi pitkäsoitto, jonka myötä hän kertoo palaavansa keikkalavoille. Luvassa on Kunnioittaen Danny -niminen kiertue.
– En ole koskaan tehnyt mitään lopullista päätöstä, etten enää koskaan nousisi estradille. Jos on jotain uutta kivaa annettavaa ihmisille, jotka haluavat tulla, niin tervetuloa.
Dannylla on muutakin odotettavaa, sillä kunhan korona hellittää hän osallistuu Edelläkävijät-yhteiskiertueelle yhdessä Pirkko Mannolan, Kai Lindin ja Lasse Liemolan kanssa.
Danny ei aio juhlia syntymäpäiviään tänä vuonna, vaan säästää juhlaintonsa ensi vuoteen, jolloin täyttää 80.
– Loppusuora häämöttää. Kahdeksaankymppiin on enää vuosi aikaa, Danny toteaa ja paljastaa, että aikoo ensi vuonna rällätä kavereiden kanssa oikein kunnolla.
– Täytyy toivoa, että terveys säilyy ja hauskanpito jatkuu!
Lähde: Iltalehti
Lue myös:
Helmi Loukasmäki, 20, nautti kesästä Dannyn Rauman huvilalla – katso upeat kuvat!
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Jere Karalahdesta eronnut Nanna avautuu perhetilanteesta
- Archie Cruz avautuu – tämä oli eroilmoituksen syy
- Harryn ja Meghanin kuviot kangertelevat – apuun tuli oma poika
- Kerttu Rissanen avautuu kesästään: ”Rankkaa”
- Kasinorakastajan blogi: Mikä on maailman paras kalapeli?
- Kauramiljonääri JP Kukkonen avautuu addiktiostaan
- Helena Koivulta koskettava viesti somessa
- No nyt! Chachi Hildénin salarakkaalta melkoinen uutispommi
- Sisäpiiriläinen paljastaa tietoa prinsessa Catherinen ja prinssi Harryn väleistä
- Nyt puhuu Mikko Leppilampi – avautuu ahdistelukohustaan