IS: Instagramin suosituin suomalainen on Joalin Loukamaa – satumainen ura maailmalla
Nuorella naisella on Instagramissa enemmän seuraajia kuin Kimi Räikkösellä.
Joalin Loukamaa, 18, on Suomessa vielä tuntematon kasvo. Toisin on Filippiineillä tai Brasiliassa jossa hän ei voi liikkua Now United -bändinsä kanssa ilman turvamiehiä. Now United koostuu 15 erimaalaisesta nuoresta. Sen on perustanut musiikkimoguli Simon Fuller.
– Se on ihan hullua menoa. Lentokentällä saattaa olla 2 000 fania odottamassa ja faneja on ollut telttailemassa hotellin ulkopuolella, Joalin kertoo Iltasanomille.
Meksikossa suomalaisen äitinsä ja meksikolaisen isäpuolensa kanssa asunut Joalin haki ryhmään vuonna 2017 Meksikon edustajana. Fullerin saatua selville Joalinin synnyinmaan, hän halusi tämän mukaan Suomen edustajana.
– Se oli mahtava juttu. Olen itse aina ollut, että jes, jos Suomi mainitaan jossain. On ihanaa päästä näyttämään maailmalle, kuinka hieno paikka Suomi on.
Now United on tunnettu vaikuttavista koreografioistaan ja kiertänyt kolmen viime vuoden aikana ympäri maailmaa. Bändillä on Instagramissa yli neljä miljoonaa seuraajaa.
– Olen päässyt käymään paikoissa, joihin en koskaan uskonut meneväni ja esiintynyt stadioneilla. Tuntuu, että olen siinä samalla löytänyt itseni, kun olen päässyt kokemaan niin paljon asioita, Joalin kertoo.
Koronapandemia keskeytti kiertueen
New Unitedin kiertue piti keskeyttää kiertue koronapandemian takia ja bändin jäsenet ovat palanneet koteihinsa. Joalin on nauttinut kesästä Turussa, johon perhe muutti reilu kuukausi sitten.
Bändi on pitänyt nuoren naisen kiireisenä myös korona-aikana. Ryhmä teki muun muassa musiikkivideon, johon jokainen kuvasi oman osuutensa kotonaan.
Joalinin Instagram-tiliä seuraa 2,3 miljoonaa ihmistä. Se on enemmän kuin kenelläkään suomalaisella. Hän sanoo olevansa varovainen mitä julkaisee, mutta on kertonut avoimesti muun muassa itsetunto-ongelmistaan.
– Haluan fanien näkevän, että olen ihan tavallinen ihminen ja olemme kaikki ihan samanlaisia. Toivon pystyväni antamaan vinkkejä ja apua.
Joalin saa vielä kulkea rauhassa Turussa, mutta se voi muuttua pian, sillä hän on mukana Robin Packalénin uudella musiikkivideolla.
Katso alta Joalinin Now United -esittelyvideo.
Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.
Lähde: Iltasanomat
LUE MYÖS:
- Sara Sieppi ja Pyry-rakas: Synttäriökyilyä
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Vau! Alexander Stubb poseeraa Hollywoodin supertähden kanssa
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”