Poptähti Jannika B julkaisi eilen uuden singlen Jääkausi. Single on ensimaistiainen maaliskuussa julkaistavalta albumilta. Vielä nimeämätön pitkäsoitto tulee olemaan Jannika B:n toinen albumi.
Jääkausi-single on Jannika B:n ja Heidi Maria Paalasen sanoittama ja säveltämä. Sovituksesta vastaavat Jonas Olsson, Jani Lagerström ja Anssi Växby.
– Jääkausi on tehty keskikesän tienoilla kuiskaten. Siinä oli heti erityistä taikaa. Kappale on voimabiisi!! Siinä on toivoa jostain paremmasta ja ymmärrys siitä, että toista ihmistä ei voi muuttaa vaikka niin useasti ihmisinä siihen yritykseen sorrutaan. Joskus on hyvä irrottaa kädet ja luottaa rakkauteen, kuvailee Jannika B.
Jannika B lähti omin voimin liikkeelle maaliskuussa 2011, keräsi tiimin ympärilleen ja päätti toteuttaa unelmansa oman visionsa kautta. Jannika B:n matkaa on pystynyt seuraamaan hänen blogissaan, jossa hän on myös faniensa kanssa interaktiivisesti pallotellut ideoita ja etsinyt uusia alaan liittyviä yhteistyökumppaneita.
Jannika B julkaisi itse loppuvuodesta 2011 Onnenpäivä-singlen ja teki huikean työn raivaten tiensä kyseisellä sinkullaan mm. YleX:n soittoon. Jannika B aloitti esikoisalbuminsa teon omakustanteisesti yhdessä tuottaja Jonas Olssonin ja lauluntekijä Heidi Maria Paalasen kanssa. Albumi tuotettiin kolmen eri tuottajan voimin Olssonin lisäksi; mukana oli Pekko Haimi, Jani Lagerström ja Ago Teppand. Hän solmi alkuvuodesta 2012 mittavan yhteistyösopimuksen Sony Musicin kanssa.
Debyyttialbumi Kaikki rohkeus julkaistiin 1. helmikuuta 2013 Jannika B:n oman Ona-levymerkin kautta. Albumin single Seuraavan elämään nousi radiohitiksi ja oli mm. Radio Novan soitetuin kappale useita viikkoja putkeen. Laulajatar on keikkaillut ahkerasti ympäri Suomen ja starttaa uuden singlensä tiimoilta jälleen mittavan keikkarupeaman. Vielä nimeämätön toinen albumi julkaistaan maaliskuussa 2014.