Jari Sillanpään uuden levyn ensisingle on kasvanut jättihitiksi
Suomen suosituimpiin miesartisteihin lukeutuva Jari Sillanpää julkaisee uuden studiolevyn Rakkaudella merkitty mies 26. syyskuuta Warner Musicin kautta. Levyn ensimmäinen single Malagaan on parhaillaan radioiden soitetuimpia kappaleita ja biisi on komeillut iTunes-singlelistan top-10:ssä.
– Yli vuosi sitten menin tapaamaan joukkoa innostuneita säveltäjiä, sanoittajia ja tuottajia. Lähdin avoimin mielin, mutta ehkä vähän ristiriitaisin tuntein tapaamiseen, enkä todellakaan tiennyt mitä minua odotti. Olinhan menossa tapaamaan levynteon merkeissä minulle täysin uusia kasvoja ja musiikin tekijöitä. Ehkä hekin olivat pikkasen jännittyneitä kohtaamaan minua, heille täysin eri genreä edustavaa artistia. Heti palaverin alussa heitin toivomuksen ilmaan: Tehdään uudenlaista ja erikuuloista Siltsua!, Jari kertoo levyntekoprosessista.
Rakkaudella merkitty mies sisältää 12 kappaletta, jotka esittelevät Jarin uudistuneen musiikkityylin. Suomen lahjakkaimpana viihdyttäjänä pidetty Sillanpää pääsee loistamaan levyllä isojen, vahvojen pop-kappaleiden tulkitsijana. Levyn tekijäkaartiin kuuluu Suomen lahjakkaimpia nuoren sukupolven biisintekijöitä. Malagaan-biisin takana olevat Mariska, VäinöVäinö ja Setä Tamu ovat räätälöineet Sillanpäätä varten levylle myös menevän ja riehakkaan John Travolta -biisin. Paula Vesala puolestaan on kirjoittanut koskettavan Muuri-kappaleen ja balladi Sinä ansaitset kultaa on Petri Somerin, Aku Rannilan ja Saara Törmän kädenjälkeä. Levy sisältää myös huippusuositun Vain Elämää -coverin Liekeissä.
Jari Sillanpää tekee syksyllä kattavan ”Rakkaudella merkitty mies” -kiertueen.
JARI SILLANPÄÄ : RAKKAUDELLA MERKITTY MIES
1. Rakkaudella merkitty mies
2. Malagaan
3. Sinä ansaitset kultaa
4. Unohdutaan
5. John Travolta
6. Liekeissä
6. Elämäsi tärkein ilta
8. Kun Pariisi kuolee
9. Alku
10. Muuri
11. Ikuisesti
Bonustrack
12. Malagaan (Clubmix)
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Väite: Kuningas Charles ärtynyt Harryn sijaan Williamiin
- Jari-Matti Latvala epäiltynä törkeästä rikoksesta
- Kasinorakastajan blogi: Urheilusponsoroinnin ylösnousemuksen alkutahdit
- Prinssi Harry ja kuningas Charles tapasivat vihdoin – Harrylta suorasanainen kommentti
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: suhde syvenee – ”Asiat vain tapahtuvat luonnostaan”
- Nyt puhuu Janni Hussi – uusi tilannepäivitys avioerosta Joel Harkimon kanssa
- Erokohussa painivat Archie Cruz ja Iida Vainio: ökyilyä luksuslomalla
- Joel Harkimo avautuu: Tämän vuoksi eroprosessi jumittaa
- Mikko Leppilampi avautuu: ”Sä oot epäonnistuja”
- Archie Cruzin salamaluovuttaminen Erikoisjoukoissa herättää pahennusta: ”Oli niin isot puheet”