Jarkko Aholan menestyksekäs debyyttialbumi, platinaa myynyt Ave Maria – Joulun klassikot saa jatkoa perjantaina 14. marraskuuta, kun hänen uusi joululevynsä Suojelusenkeli – Joulun klassikot 2 julkaistaan.
Uudella albumilla rocktenori laulaa sekä klassisen musiikin helmiä, herkkiä joululauluja, että unohtumattomia rock-klassikoita – mukana ovat muun muassa kappaleet Con Te Partiro, Suojelusenkeli, Halleluja, On hanget korkeat, nietokset…
Suojelusenkeli – Joulun klassikot 2 -levyn tekeminen oli melkeinpä itsestäänselvyys, sillä Ave Maria osoitti, että konstailemattomille “vanhan liiton” levytyksille on yhä tilausta. Tällä kertaa kappalevalikoimaa avarrettiin myös joululaulujen ulkopuolelle, sillä nuo hienot kappaleet suorastaan vaativat tulla esitetyksi. Tämän levyn hyvä puoli on se, että se sopii ennen kaikkea jouluun, mutta myös tuomaan juhlavaa fiilistä arkeen tai luomaan tunnelmaa juhlaan, Jarkko kuvailee.
Marras-joulukuun taitteessa Jarkko Ahola tekee kirkkokonserttikiertueen seuraavilla paikkakunnilla:

28.11. Seinäjoki, Lakeuden risti
29.11. Turku, Mikaelin kirkko
02.12. Mikkeli, Tuomiokirkko
09.12. Lahti, Ristin kirkko
12.12. Tampere, Tuomiokirkko
13.12. Helsinki, Paavalinkirkko
19.12. Jyväskylä, Taulumäen kirkko
20.12. Kokemäki, Kokemäen kirkko

 
Konserttien liput ennakkoon Lippupalvelusta alk 27.50e, ovelta 30€ mikäli jäljellä.
Jarkko Ahola tuli aikoinaan tunnetuksi euroviisuissakin Suomea edustaneen Teräsbetonin laulajana. Jarkon ensimmäinen sooloalbumi Ave Maria – Joulun klassikot (2012) on myynyt 30 000 kappaletta, eli reippaasti yli platinaa.