Jättiyllätys! Saara Aalto julkaisee kappaleen Englannin tunnetuimman drag queenin kanssa
Alkuvuodesta 2020 No Fear -brändinsä podcasteihin ja laulukouluun laajentanut Saara Aalto rikkoo rajoja elokuun lopussa julkaistavalla When The Sun Goes Down -biisillään yhdistämällä pop-ja drag queen-maailmat. David Guettalle ja One Directionille työskennelleen Red Triangle -tuottajatiimin kanssa tehdyllä biisillä feattaa Englannin tämän hetken suosituin drag queen Baga Chipz, jolla on muun muassa Instagramissa lähes 400 000 seuraajaa.
Kaksikon dance-anthem julkaistaan Saara Aallon omalla No Fear Music -levymerkillä. Kappaleen näyttävä musiikkivideo ilmestyy syyskuussa ja In Bed with Saara & Baga -niminen kiertue on suunnitteilla vuodelle 2021. Kiertueesta tiedotetaan pian erikseen.
– Drag queenit ovat olleet ”asusteina” monien maailmantähtien videoilla viime aikoina, mutta minusta nyt oli aika antaa heille myös ääni popmusiikin parissa. Vuonna 2020 on aika jättää ennakkoluulot taakse ja näyttää maailmalle, että kaikki voivat olla rohkeasti sitä, mitä ovat. Olen tosi ylpeä ja iloinen, että mun oma levymerkki No Fear Music voi olla mukana tuomassa uusia rohkeita juttuja tähän maailmaan. Oma levymerkki tuntui tässä vaiheessa luonnolliselta jatkumolta mun uralla. Olen aina tehnyt asioita yrittäjähenkisesti, halunnut ottaa riskejä ja seurata oman sydämeni ääntä, ja nyt oli aika ottaa taas yksi steppi eteenpäin, Saara kertoo tiedotteessa.
15

LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Shirly Karvinen paljastaa totuuden Balin-matkasta: ”Uteliaisuus vei lopulta voiton”
- Kerttu Rissaselta erikoinen tunnustus: ”Aika pahalta tuntuu”
- Kasinorakastajan blogi: Kovaa arpomista
- Nanna Karalahdelta raju ratkaisu – tämä on perheen tilanne
- Tämä on prinsessa Catherinen todellinen tilanne syövän jälkeen: ”Oppinut läksynsä”
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Nanna Karalahdelta raju ratkaisu – tämä on perheen tilanne
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Huhhuh! Samu Haber takoo valtavia summia Saksassa
- Kerttu Rissaselta erikoinen tunnustus: ”Aika pahalta tuntuu”
- Sanna Marinin ja Joni-kullan arjesta paljonpuhuvia kuvia
- Shirly Karvinen paljastaa totuuden Balin-matkasta: ”Uteliaisuus vei lopulta voiton”
- Tämä on prinsessa Catherinen todellinen tilanne syövän jälkeen: ”Oppinut läksynsä”