
Knucklebonehead-elokuva ensi-iltaan 11. lokakuuta
Suomalaisesta Knucklebonehead-yhtyeestä on tehty elokuva, jonka elokuvateatterilevitys alkaa 11. lokakuuta. Elokuvaa on tähän mennessä esitetty festivaaleilla kuten DocPointissa ja R & A:ssa, mutta pian siis koittaa ensi-ilta suuremmalle yleisölle.
Knucklebonehead on draamakomedia, jossa ihmiset näyttelevät itseään; ei tyypillinen musadokkari. Elokuvassa seikkaillaan Suomen lisäksi Kiinassa ja päähahmoina ovat Oskarin lisäksi hänen bändinsä ja perheensä sekä hänen kaksi psykiatriaan. Elokuvassa mennään ihan sinne pään sisään asti. Mittarein ja puhein.
Knucklebonehead-yhtye täyttää tänä vuonna 20 vuotta, eli unelmaa on pidetty yllä pitkään. Ensi-illan yhteydessä julkaistaan sinkku ja siihen koostetaan video leffan materiaalista.
Elokuvan on ohjannut Oskari Pastila, jolle tämä on toinen kokoillan elokuva. Ensimmäinen Täynnä Tarmoa – Basket Case herätti varsinkin Porvoossa melkoisesti kohua, kun se näytti ihan rehellisesti paikallisen koripalloseuran toiminnan ja sen seuraukset.
Knucklebonehead-elokuvaa on esitelty myös Cannesissa ja sitä kohtaan on ollut ostokiinnostusta mm. USA:sta.
Leffan kotisivu ja traileri löytyvät täältä.
Elokuvan juoni
Oskari on rokkarin elämästä haaveileva nelikymppinen mies, joka on päätynyt päivätöihin opettajaksi. Bänditoimintaa on leimannut Oskarin suunnaton tuhoamisvimma hajottaa esineitä ja paikkoja kesken keikan.
Uusi asuntolaina ja vastasyntynyt poika. Tuhoajarokkarin on vaikeaa omaksua uutta rooliaan tuoreena perheenisänä. Hänen kaksijakoinen elämäntapansa on alkanut heijastua perhe-elämään ja ystävyyssuhteisiin, mikä pakottaa Oskarin pohtimaan tarkemmin tasapainon löytämistä elämäänsä. Miten yhdistää mielipuolinen tuhoamisvimma ja rauhallinen perhe-elämä?
Räävitön Kiinan kiertue ajaa Oskarin ahdinkoon ja kaaokseen. Oskarin elämää ohjaa musta huumori ja provosoinnin halu. Hän ajaa ihmiset raivon ja epätoivon partaalle. Miten hän pystyy selviytymään sisäisestä ristiriidastaan?
Elokuva on mustan huumorin täyttämä Rock’n’ Roll -henkinen draamakomedia Oskarista ja hänen bändinsä selviämistaistelusta läpi Shanghain houkutusten ja sisäisten ristiriitojen. Elokuvan keskiössä on todellinen henkilö ja elämä – ihmiset näyttelevät itseään!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät
- Erohuhut pyörivät – minne katosi Sanna Marinin Joni-rakas?
- Rita Niemi-Manninen taas keskellä kohua
- Joel Harkimo julkaisi kuvan – spekulaatiot heräsivät heti
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Erohuhut pyörivät – minne katosi Sanna Marinin Joni-rakas?
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Joel Harkimo julkaisi kuvan – spekulaatiot heräsivät heti
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät
- Rita Niemi-Manninen taas keskellä kohua