Macy Grey kesällä Imatralle
Yli 15.000.000 levyä maailmanlaajuisesti myynyt Macy Gray on ensi kesänä kolmattakymmenettä kertaa järjestettävän Imatra Big Band Festivalin pääesiintyjä. Gray esiintyy Imatralla torstaina 5.7. yhdessä legendaarisen David Murray Blues Orchestran kanssa. Tämä kokoonpano esiintyy yhdessä vain muutamia kertoja eri puolilla Eurooppaa ja IBBF:n ”Blues&Honey” –illan konsertti on yksi niistä. Illan muina esiintyjinä ovat 30-vuotisjuhlakiertueellaan oleva Honey B & T-Bones, sekä kymmenenvuotista taivaltaan juhliva SF-Blues.
Grammy-voittaja Gray on käynyt Suomessa edellisen kerran vuonna 2004. Grayn kuuluisimpia hittejä ovat mm. ”I try”, ”Sweet baby” ja ”Sexual revolution”. Imatran konsertti tulee sisältämään Grayn oman tuotannon lisäksi covereita bluesklassikoista, hip-hopista ja rockista.
Muita IBBF:n ensi kesän kansainvälisiä nimiä ovat mm. legendaarinen lauluyhtye New York Voices, joka esiintyy yhdessä Georg Garanian Moscow Big Bandin kanssa, sekä ensimmäistä kertaa Suomessa nähtävät Brassballett ja VocaPeople.
Kotimaisista tähdistä lavalle astuvat mm. Elokuu, Chisu, UMO & Club For Five, The Northern Governors, Antti Sarpila 30th Anniversary Swing Big Band, sekä Semmarit. Juhlakesäänsä viettävän IBBF:n ohjelmisto tarjoaa monipuolista rytmimusiikkia kymmenen päivän aikana eri tilaisuuksissa yli viidenkymmenen artistin voimin.
30. Imatra Big Band Festival järjestetään 28.6. – 7.7.2012, ja liput tulevat myyntiin 19.3.
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Oho! Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä lentokentällä
- Ansku Bergström ja uusi kulta kiihkeissä tunnelmissa – ”Oli aika villiä”
- Oho! Joel Harkimo ja Kerttu Rissanen yhdessä Helsingin yössä
- IS: Archie Cruzin käyttäjällä jätetyt törkykommentit järkyttävät – kiistää itse kaiken
- Janni Hussi kommentoi romanssihuhuja Jari-Matti Latvalaan: ”Toivottavasti jonain päivänä…”
- Archie Cruz ilmoitti eronneensa – Iida kiistää eron
- Janni Hussin erotilitys: Jäi ilman kotia
- Archie Cruz: Shokkiero Iidasta
- Kasinorakastajan blogi: Musiikkia ja slotteja
- Erikoinen ulostulo Meghanin somessa – onnitteliko herttuatar itse itseään?