
Mariskalta uusi albumi perjantaina – tsekkaa keikkapäivät
Menestysalbumeja ja radiohittejä tahkonnut Mariska julkaisee uuden sooloalbumin perjantaina 21. lokakuuta.
Matador-niminen tuleva albumi on Mariskan ensimmäinen sooloalbumi 11 vuoteen. Albumilta on tähän mennessä julkaistu singleinä kappaleet ”Itserakkausjuttuu”, ”Sotilaat”, ”Typötyhjiin” sekä ”Entiselle”, joka julkaistiin syyskuussa. Kuuntele ”Entiselle” Spotifysta
Mariska teki läpimurtonsa vuonna 2002 ”Tarkasta tämä” -singlellään. Uusi levy vie Mariskan pitkän tauon jälkeen takaisin juurille eli siihen, mistä kaikki 2000-luvun alussa lähti aikoinaan liikkeelle:
– Tätä levyä on tehty pitkään ja hartaudella. Koen palanneeni musiikillisesti kotiin. Halusin tehdä albumin, joka ensisijaisesti tanssittaa, toimii livenä ja jonka aihemaailmat koskettavat mua ja sitä myöden toivottavasti myös kuulijaa, Mariska kertoo.
Mariska tunnetaan artistiuransa lisäksi menestyneenä ja tuotteliaana lauluntekijänä. Hän on tehnyt sanoituksia myös lukuisille muille kotimaisille artisteille, kuten Jenni Vartiaiselle, Anna Puulle, Samuli Edelmannille ja Jari Sillanpäälle.
Uuden albumin julkaisupäivänä 21. lokakuuta Mariska esiintyy livenä Levykauppa Äxässä Helsingissä kello 17 alkaen (Fredrikinkatu 59).
Tulevia keikkapäiviä ovat:
21.10. HELSINKI, Levykauppa Äx
22.10. HELSINKI, Valokarnevaalit Linnanmäki
11.11. OULU, 45 special
12.11. RAAHE, Club Flirt
2.12. TAMPERE, Jack The Rooster
3.12. LAHTI, Katu-klubi
Matador-albumin biisilista:
1. Oikee Matador feat. Tuomas Kauhanen
2. Entiselle
3. Je m’appelle Mari
4. Typötyhjiin
5. Pliis ufot pliis
6. Sotilaat
7. Maniton maleksija
8. Itserakkausjuttuu
9. Kotiin
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Archie Cruzin salamaluovuttaminen Erikoisjoukoissa herättää pahennusta: ”Oli niin isot puheet”
- Archie Cruzin kanssa sutinoinut brunette tekee paljastuksen Iida Vainiosta
- Joel Harkimo avautuu tunnoistaan – kommentoi välejään Janni Hussiin
- Archie Cruzin mysteeribrunetelta lisäpaljastuksia kohuviikonlopusta
- Sanna Marin romanttisissa tunnelmissa painijauroksen kanssa
- Tiukkaa tekstiä Archie Cruzista Erikoisjoukoissa – ”Ei riitä”
- Archie Cruzin ”kapakkanainen” avautuu – kertoo yksityiskohtia kohuillasta
- Meghanin tv-ohjelma kerää surkeita arvioita: ”Lavastettu, epäaito, tylsä”
- Dramaattinen käänne Koivujen huoltajuusriidassa – taistelu venyy
- Toisen naisen kanssa suuteloinut Archie bongattiin Iidan seurasta – onko pariskunta sitten yhdessä?
- Archie Cruzin salamaluovuttaminen Erikoisjoukoissa herättää pahennusta: ”Oli niin isot puheet”
- Sanna Marin romanttisissa tunnelmissa painijauroksen kanssa
- Tiukkaa tekstiä Archie Cruzista Erikoisjoukoissa – ”Ei riitä”
- Archie Cruzin kanssa sutinoinut brunette tekee paljastuksen Iida Vainiosta
- Joel Harkimo avautuu tunnoistaan – kommentoi välejään Janni Hussiin