Musiikkimogulin viimeinen sooloalbumi on julkaistu
Jenkkiräppäri, tuottaja Dr. Dren (Andre Romelle Young) kolmas sooloalbumi Compton on julkaistu eksklusiivisesti Apple Music -palvelussa.
Musiikkimoguli Dre on tuottanut useita albumeita ja kappaleita lukuisille artisteille kuten Eminem, 50 Cent, Kendrick Lamar, Mary J. Blige, Gwen Stefani, jne. Mies on lisäksi kuusinkertainen Grammy-voittaja (Vuoden tuottaja).
Dr. Dren omaa aikaisempaa tuotantoa ovat vuonna 1992 julkaistu debyyttisooloalbumi The Chronic ja vuonna 1999 julkaistu albumi 2001. Kesti miltei 16 vuotta ennen kuin Dr. Dren kolmas ja hänen mukaansa viimeinen sooloalbumi Compton näki päivänvalon. Albumilla vierailee muun muassa Kendrick Lamar, Eminem, Ice Cube, Snoop Dog ja The Game.
Dr. Dren perustaman Aftermath Entertainment -levy-yhtiön listoille kiinnitettiin vuonna 1998 Eminem ja vuonna 2002 50 Cent.
Dr. Dre lahjoittaa Compton-albumin tuotot auttaakseen rahoittamaan uuden taide- ja viihde-keskuksen rakentamista Comptoniin.
Dr. Dren, Ice Cuben, Eazy E:n, MC Renin ja DJ Yellan muodostaman legendaarisen rap-ryhmän N.W.A:n värikkäistä vaiheista kertova elokuva Straight Outta Compton saa ensi-iltansa Yhdysvalloissa perjantaina.
Alla elokuvan traileri.
LUE MYÖS:
- Danny täytti vuosia – Helmin käytös ihmetyttää
- Sara Sieppi ja Pyry-rakas: Synttäriökyilyä
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Vau! Alexander Stubb poseeraa Hollywoodin supertähden kanssa
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”