Näin Pate Mustajärvi selitti sekavaa esiintymistään keikalla – ”Se ei ole toimiva yhdistelmä”
Popedan perjantainen keikka Forssassa nousi otsikoihin lauantaina, kun keikalla olleet fanit kertoivat Seiska-lehdelle Pate Mustajärven, 65, esiintyneen huonossa kunnossa.
Keikka oli monelle pettymys, sillä Mustajärvi unohteli kappaleidensa sanoja ja hoiperteli lavalla. Tapauksen myötä yhtyeen lauantain keikka Seinäjoella peruttiin kokonaan.
Mustajärvi kommentoi tapahtunutta Instagramissa julkaisemansa kuvan kera ja kertoi syyksi lääkkeiden ja alkoholin yhdistelmän. Mies loukkasi itsensä sauvakävelyllä ja joutui sen vuoksi käyttämään lääkkeitä.
– Sauvakävelykin voi kuulkaa olla vaarallinen laji. Vedin alkuviikon aamulenkillä kunnon lipat, josta jäi mustelmien lisäksi muistoksi kova kylkisärky, Mustajärvi kirjoittaa.
– Viikonloppuna sain kirvelevän muistutuksen siitä, että vahva kipulääke yhdistettynä vahvaan olueen ei ole toimiva yhdistelmä.
Hän kertoi käyneensä sunnuntaina röntgenissä, jossa kipujen syyksi paljastui kaksi katkennutta kylkiluuta.
– Olen koko orkesterin puolesta todella pahoillani Forssan tapahtumista ja peruuntuneesta Seinäjoen keikasta. Syvät pahoitteluni. Ensi viikonloppuna hommat jatkuu!
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Popedan keikkamyyjä Kari Pössi kommentoi tapahtumia Ilta-Sanomille ja myönsi, että kaikki ovat harmissaan tapahtuneesta.
– Perjantain keikka ei ollut normaalitasoinen Popeda-keikka. Lauantaina oli pakko pistää peli poikki, Pössi kertoi Ilta-Sanomille.
Tapahtuneesta huolimatta Popedan Voitto kaikesta -keikka Tampereen Nokia-areenalla 16. joulukuuta toteutetaan normaalisti.
Lue myös:
Rosanna Kuljulta pysäyttävä päivitys: ”Oon todella uupunut ja tarvitsen omaa aikaa”
Kristian Heiskari sai ikäviä uutisia ja joutui jättämään työtehtävänsä: ”Olo on ihan ok”
LUE MYÖS:
- Danny täytti vuosia – Helmin käytös ihmetyttää
- Sara Sieppi ja Pyry-rakas: Synttäriökyilyä
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Vau! Alexander Stubb poseeraa Hollywoodin supertähden kanssa
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”