Nelli Matula julkaisi uuden singlen yli vuoden tauon jälkeen – kuuntele!
”Helposti särkyvää” esittelee Nelli Matulasta uuden puolen
Nelli Matulan fanien pitkä odotus palkitaan tänään, kun artisti julkaisee yli vuoden hiljaiselon jälkeen uuden singlen ”Helposti särkyvää”. Kappale esittelee Nellistä uuden puolen, joka on hänen aikaisempiin julkaisuihinsa verrattuna huomattavasti herkempi ja pehmeämpi. ”Helposti särkyvää” on myös hänen tähänastisista julkaisuistaan henkilökohtaisin.
– Oon inspiroitunut viime vuoden aikana rakkaudesta ja pelosta ja siitä, miten kummallisella tavalla ne kietoutuvat toisiinsa. Tämä biisikin kertoo oikeastaan just siitä. Rakkaus on kai puhtaimmillaan sitä, että antaa toiselle kaikki kipeimmät välineet joilla satuttaa. Sitten vaan toivoo ja luottaa, ettei toinen tee niin, artisti avaa uutta singleään.
Kuuntele alta uusi biisi ”Helposti särkyvää”.
Viimeisen vuoden ajan Nelli Matula on keskittynyt uuden musiikin tekemiseen ja soundinsa terävöittämiseen. Oman ajan ottaminen on tuottanut tulosta, sillä tämän seurauksena hänen musiikillinen visionsa on vahvistunut entisestään. Kappaleita on syntynyt paljon, ja pop-artistin suunnitelmissa on julkaista debyyttialbumi vielä tämän vuoden aikana.
Nelli Matula on julkaissut tähän mennessä yhteensä viisi singleä, joista lähes jokainen on ylittänyt kuuntelukerroillaan kultarajan. Jättihitti ”Lemmikki” on streamannut platinaa, ”Tää ei oo ohi”, ”Kato vaan” sekä vuoden 2017 kesäkumibiisi ”Tyynysotaa” ovat kaikki ylittäneet kuuntelukerroillaan kultarajan. Nelli Matula oli ehdolla myös vuoden 2017 Emma-Gaalassa Vuoden tulokas -kategoriassa.
Kuva: Universal Music
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Nettikasinot 2026 – Mitä sinun pitää tietää ennen pelaamista
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan