
Pää-Äijät hajosi, tilalle nousi Levi-Äijä – kuuntele uusi biisi
Talvi on tullut ja pohjoisessa on uusi kuningas. Ja ei, nyt ei puhuta Game of thronesin uudesta tuotantokaudesta vaan Levi-Äijästä, tuosta tuntureissa viilettävästä Afterski-miehestä jolta tuli juuri 18.12 ensi single ”Suksen Jälkeen (Afterski) Ft. Setä Tamu”. Jotkut saattavat tunnistaa Levi-Äijän alkuvuodesta kuopatun Pää-Äijät yhtyeen toisena osapuolena, jotkut taas Levitunturin legendaarisen Vinkkarin afterskin isäntänä taikka Bar Ihkun alkuperäisenä Dj:nä, toisille taas kyseessä on ihan uusi tuttavuus. Joka tapauksessa, otetaan mieheltä itseltään tunnelmat näin ensisinglen julkaisun tiimoilta.
Levi-äijä, mistä hommassa on kyse?
”Täällä Levillä on juuri nyt vuoden pimein aika, eikä aurinko nouse 16 päivään. Jottei masennus pääsisi iskemään, pistin ulos pirteän bilerallin päiviä piristämään. Melko hektisessä kappaleessa olen onnistunut aika hyvin kiteyttämään tunnelman tunturin juurelta Vinkkarin Afterski:stä viimeisen kymmenen vuoden ajalta. Biisi on hieman kaoottinen, mutta vapauttava, syntinen pyrähdys alkukantaisten viettien äärelle hieman stereotypioiden skimba-turistien toilailuja pikku sivumyötäisessä.
Afterski on vapaus, vapaus olla oma itsensä ja pitää hauskaa ilman, että kukaan tuomitsee taikka paheksuu, vapaus diggailla musaa, jota ei kehtaisi Facebook-seinällään mainostaa kuuntelevansa, taikka ihan selvinpäin tanssivansa sekä vapaus arjen kahleista. Olen vetänyt kovia bileitä muuallakin, mutta jengi vaan erilailla vapautuu tunturissa. Siitä energiasta ammennan itsellenikin virtaa, kun kevät koittaa ja kauden viimeiset kaksi kuukautta painetaan sitten ihan tukka tuubihuivissa. Joku kevät taisi tulla kahteen kuukauteen 100 keikkaa duunattua, mutta nyt kun on vaimo ja lapsi niin koitan hieman hillitä tahtia, ja toisaalta nämä musiikkikuviot ovat nyt ottaneet enemmän aikaa myös Dj-työltä.
Jos mielesi lyö tyhjää sanasta ”Afterski”, niin minäpä koitan kuvailla suurinpiirtein mitä yleensä tapahtuu. Kello lyö kolme, kuvankauniin Levitunturin eturinteen juurella hieman nuhjuinen punainen puutalo alkaa osoittamaan elon merkkejä kun erotuomari-asuiset järjestyksenvalvojat miehittävät pieneen taloon nähden yllättävänkin ison terassin portin, Kittilän Palloseuran väreihin pukeutuneet baarimikot avaavat kukkuroilleen menovettä täyteen ladatut myyntipisteluukkunsa ja terassin nurkkaan kipuaa mies, jolla on päällään jonkinlainen yhdistelmä näyttävää karvaa, neonvärejä, potkupukuja, lasketteluvaatetta tai spandexasuja. Seuraavat kolme tuntia kaiuttimista kantautuu mitä upeimpia arkistojen suomihelmiä, rokkiklassikoita, bileräppiä, poppia ja juuri hyvän maun rajoissa pysyvää alatyylistä läpändeerosta. Dj tanssii, laulaa mukana, räppää, vatkaa ja heittää välillä standupiksi, vetää skaboja ja vajaa tuhat ihmistä pogoaa ja bailaa sydämensä kyllyydestä mukana, kaikilla on kivaa eikä järjestyshäiriöitä esiinny kuin aniharvoin. Menes nyt tämä mielikuva päässäsi sitten kuuntelemaan biisi ja käy Facebookissa kertomassa pääsitkö yhtään lomafiiliksiin, ja Hyvää Joulua kaikille..!!”
Alla Levi-Äijän uusi menobiisi ”Suksen jälkeen (After Ski)”.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut