Poets of the Fall aloittaa 10-vuotisjuhlat – kuuntele uusi biisi
Vuonna 2013 tulee kuluneeksi 10 vuotta Poets of the Fall -yhtyeen läpimurrosta, jonka se teki omakustannesinglellään ”Late Goodbye”. Viiden menestysalbumin jälkeen yhtye julistaa 10-vuotisjuhlat käynnistetyksi, kun se julkaisee uuden, ”Signs of Life” -debyyttialbuminsa nimestä tehdyn, kappaleen. Kuuntele uusi biisi tästä.
”’Signs of Life’ on ensimmäisen trilogian puuttuva biisi. ’Temple of Thought’ ja ’Carnival of Rust’ löytyvät samannimisiltä albumeilta. ’Signs of Life’ julkaistiin ’Temple of Thought Bonus Edition’ -levyllä heinäkuun lopussa. Biisi kiteyttää bändin kantavan ajatuksen ’Grace under pressure'”, kertoo Poets of the Fall -yhtyeen Marko.
Bändi palasi elokuun lopulla viiden keikan lopuunmyydyltä Intian kiertueelta. Kiertue myytiin loppuun muutamassa päivässä. Yhtye oli esillä Intian tärkeimmissä medioissa kuten Rolling Stone India, Indian Express ja Daily Mail.
Loppuvuoden bändi kiertää Suomea ja Saksaa, jossa sitä odottaa kuuden keikan kiertue. Kolme esiintymistä on jouduttu runsaan kysynnän vuoksi siirtämään isompiin keikkapaikkoihin ja useampi keikoista tulee olemaan loppuunmyyty. Poets of the Fallin menestykseen alueen markkinoilla on vaikuttanut biisien ahkera radiosoitto.
Muista 10-vuotisjuhlallisuuksista bändi tiedottaa myöhemmin.
Kiertue:
1.11. Bar Kino, Pori
18.11. C-Club, Berlin, GER
19.11. Backstage Halle, Munich, GER
20.11. Kantine, Cologne, GER
22.11. FZW Halle, Dortmund, GER
24.11. Uebel Und Gefaehrlich, Hamburg, GER
25.11. Alte Seilerei, Mannheim, GER
1.12. Sappeen hiihtokeskus, Pälkäne
6.12. MS Baltic Princess, Helsinki
8.12. Virgin Oil Co., Helsinki
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”