Rammstein-yhtyeen solisti Till Lindeman, 58, on pidätetty Venäjällä
Saksalainen Rammstein-yhtyeen laulaja Till Lindemann, 58, on pidätetty Venäjällä. Lindemann pidätettiin viime perjantaina hotellihuoneessaan kuulusteluja varten. Asiasta on uutisoinut muun muassa musiikkilehti Metal Addicts.
Laulaja tai hänen tiiminsä eivät ole virallisesti vahvistaneet tietoa pidätyksestä, joka koski ilmeisesti koronarajoitusten noudattamista.
Lindemannin piti esiintyä viime viikonloppuna soolobändinsä kanssa Maclarin For Homeland -festivaaleilla. Tilaisuus kuitenkin peruttiin viranomaisten toimesta. Vallitsevan koronatilanteen takia kaikki suuret yleisötilaisuudet on toistaiseksi kielletty Venäjällä.
Lindemann oli varattu esiintymään myös 4. ja 5. syyskuuta Spasskaya Bashnya -festivaaleilla Moskovan Punaisella torilla.
Myös Lindemannin manageri Anar Reiband on vaikeuksissa. Reiband oli ilmoittanut tulevansa Venäjälle turistina, vaikka hän todellisuudessa työskenteli järjestäen konsertteja. Pahimmillaan Reiband voidaan karkottaa maasta.
Lähde: Metal Addicts
Lue myös:
Gordon Ramsayn Suomi-vierailu nyt julki – joutui kiusalliseen tilanteeseen kesken saunakokkailun
Henna Peltonen järkyttyi työkaverinsa kuolemasta: ”Liian nuori on alalta pois”
- Kasinorakastajan blogi: Pelejä marraskuun pelastukseksi!
- Danny pyytää Erika Vikmanilta anteeksi: ”Olen pahoillani”
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Danny pyytää Erika Vikmanilta anteeksi: ”Olen pahoillani”
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Kasinorakastajan blogi: Pelejä marraskuun pelastukseksi!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman