Robin Packalen täytti 23 vuotta – muistelee pelottavaa hetkeä uransa alusta: ”Se on asia, jota en muuta”
Laulaja Robin Packalen nousi julkisuuteen vain 13-vuotiaana julkaistuaan hittikappaleensa Frontside Ollie. Robin täytti tänään 14. elokuuta 23 vuotta. Hän julkaisi Instagram-tilillään juhlan kunniaksi hauskan kuvasarjan ja muisteli jännittäviä aikoja uransa alusta.
– En ole koskaan välittänyt iästäni, mutta tänään herätessäni ajattelin yhtä asiaa, Robin kirjoittaa englanniksi.
– On kulunut jo vuosikymmen siitä, kun astuin suureen ja pelottavaan musiikkiteollisuuden maailmaan ensimmäisen singleni kanssa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Uran alussa kaikki tapahtui hyvin nopeasti. Vain muutama päivä ensimmäisen singlen julkaisun jälkeen Robin oli jo haastateltavana television talk show -ohjelman suorassa lähetyksessä.
– En oikein tiennyt mitä minun pitäisi tehdä tai miten toimia suurten kameroiden osoittaessa minuun, Robin muistelee.
Hän kertoo harhailleensa ennen ohjelman alkua ympäri studiota hyvin hermostuneena, mutta sai pelottavaan tilanteeseen tärkeän neuvon vanhemmiltaan.
– He kehottivat minua olemaan aidosti oma itseni ja puhumaan asioista, joista 13-vuotiaat todella puhuvat.
– Sen kuultuani en ollut enää hermostunut. Tiesin mitä tehdä ja se toimi. Se on asia, jota en koskaan muuta.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Lue myös:
IL: Robin Packalen paljastaa suuren haaveensa – ”Sieltä ei ihan helposti pääse pois”
HS: Robin Packalenin kansainvälinen ura vaikeuksissa – ”Ei siellä olla nyt kiinnostuneita”
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Kasinorakastajan blogi: Pari sanaa vastuullisuudesta
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi
- Nanna Karalahti jälleen ulosottoon: ”Kömmähdyksiä ja kriisejä on vaan sattunut”
- Iida Vainio rikkoi vihdoin somehiljaisuuden
- Kuningas Charles raivoissaan – Ex-prinssi Andrew saatetaan laittaa asuntovaunuun