Sini Sabotagen 9 vuotta nuorempi räppärirakas jäi kiinni pettämisestä – näin suhde lopulta päättyi!
Suosittu rap-artisti Sini Sabotage eli Sini-Maria Makkonen paljastaa tuoreessa Sometähtien sinkkuelämää -tv-sarjassa eronneensa hiljattain entisestä poikaystävästään. Suhteen päättymiselle oli useita eri syitä, joista Sini avautuu ohjelman uusimmassa jaksossa.
Sinin ex-kumppani oli Töölön Ketterä -yhtyeestä tunnetuksi tullut räppäri Matti8 eli Tuisku Hakoniemi. Tuisku oli Siniä noin yhdeksän vuotta nuorempi.
Yksi syy eroamiselle olikin Sinin mukaan kaksikon välinen suuri ikäero.
– Ajattelin sen itse niin, että jos minulle aloittelevana artistina, 25-vuotiaana, joku olisi tullut sanomaan, että hei, teetkö minulle pari skidiä, niin minusta olisi nähnyt perävalot vaan. Olisin lähtenyt siitä hyvin nopeasti, Sini toteaa nauraen ohjelmassa.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Jaksosta käy ilmi, että Sini joutui suhteessa petetyksi. Hän yritti erota useita kertoja, mutta kesti aikansa ennen kuin hän lopulta kykeni siihen.
– Olin monta kertaa tilanteessa, jossa koko sielu huusi että tee nyt se päätös, ja en vain saanut sanotuksi.
– Ja jouduin sitten kokemaan, miltä tuntuu tulla petetyksi.
Sometähtien sinkkuelämää -ohjelmasta julkaistaan MTV Katsomoon torstaisin kolme jaksoa.
Lue myös:
Sini Sabotage paljastaa tv:ssä seksifantasiansa – ”Kiihotun pelkästä ajatuksesta”
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Joel Harkimo upeassa naisseurassa – Vau!
- Archie Cruz avautuu: ”V***u mikä mätisäkki”
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Kasinorakastajan blogi: Pari sanaa vastuullisuudesta
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi
- Nanna Karalahti jälleen ulosottoon: ”Kömmähdyksiä ja kriisejä on vaan sattunut”