TARMO on niiiiin symppis! Katso uusi musiikkivideo ”Sata pisamaa”
Suoraan lihatiskin takaa festarikiertueelle buukattu uusi artisti TARMO on julkaissut ensimmäisen musiikkivideonsa.
Toukokuun lopussa ”Sata pisamaa” –esikoissinglensä julkaisseen TARMOn on ensimmäisen videon ohjasi Vili Vuonio. Video kuvattiin Helsingin Kivinokan tanssilavalla ja uimarannalla. Videolla romantiikkaan taipuvainen TARMO etsii yhä unelmiensa pisamaista tyttöä.
– Videossa etsin pisamatyttöä Kivinokan tanssilavalta ja uimarannalta, mut siel ei ollut ketään.
Sympaattinen miekkonen ei tänä kesänä ole juuri ehtinyt tekemään päivätöitään K-kaupassa. TARMO on tehnyt uutta musiikkia mm. Antti Tuiskun, Jari Sillanpään ja Lauri Tähkän isoimpien hittien takaa löytyvien Saara Törmän ja Aku Rannilan kanssa. Lisäksi mies on esiintynyt kitaransa kanssa festivaalilavoilla ympäri Suomea. Keikat käynnistyivät Turusta kesäkuun alussa ja jatkuvat aina elokuun lopun Kuuska Soi –festivaaleille saakka. Yleisö on ottanut TARMOn keikoilla hyvin vastaan.
Tässä tunnelmia miehen IskelmäKesä Porin keikalta kesäkuun lopulta.
Tulevana viikonloppuna Tampereella keikkaileva TARMO kommentoi kesäkuulumisiaan näin:
– Festareilla on ollut älyttömän kivaa! Ja yleisössä on varmaa paljo pisamapäisiä tyttöjä, mut kun siinä on se turva-alue lavan edessä niin ei näe niin tarkasti.
TARMOlla on kesän aikana reilut kaksikymmentä keikkaa. Löydät ne ja muuta infoa TARMOsta hänen verkkosivultaan.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video