Toni Wirtanen ohitti menestyksessä legendaarisen Toivo Kärjen
Kuten jo aiemmin uutisoimme, on Apulanta tehnyt eilen historiaa ohittamalla kansallisten singlelistaykkösten määrässä yhden maailman kuulusimmista bändeistä, eli the Beatlesin. Näin ollen heinolalaisbändi otti haltuunsa maailmanennätyksen sinkkulistojen kärkipaikkojen määrässä.
Tässä ei kuitenkaan ollut vielä kaikki, sillä Apulannan pääasiallinen sanoittaja ja säveltäjä Toni Wirtanen tekee myös henkilökohtaisella tasolla historiaa, sillä Wirtanen ohitti Pihtiote-singlen myötä myös säveltäjä Toivo Kärjen listaykkösten määrässä. Suomessa ensimmäiset riittävän laajaan otantaan (10 levymyymälää ilmoitti viisi myydyintä levyään) perustuneet levyjen myyntilistat laati Paavo Einiö Rytmi-lehteen, ja niitä alettiin julkaista loppuvuodesta 1951.
Huomattava osa Toivo Kärjen menestysiskelmistä (esim. Siks’ oon mä suruinen, Liljankukka, Köyhä laulaja) oli julkaistu jo ennen sitä, mutta YLE:n Populaarimusiikkiohjelmien toimittaja Josper Knutas arvioi, että jos vuotta 1951 edeltävät Toivo Kärjen jonakin kuukautena todennäköisesti eniten myyneet sävellykset – epäviralliset ”listaykköset” – lisätään vuoden 1951 jälkeisiin, päädytään siihen että Kärki on säveltäjänä saavuttanut joko 20 tai 21 paalupaikkaa. Kun Toni Wirtasen Apulannan kanssa levyttämiin listaykkössingleihin lisätään hänen Kaija Koolle säveltämä ja ykköseksi noussut single ”Vapaa”, niin Wirtasen säveltäjänä saavuttamien listaykkösten määrä 22 ohittaa Toivo Kärjen saavutuksen.
Suomessa Apulanta on täysin ylivoimainen – vertailun vuoksi mainittakoon, että esimerkiksi Danny on saanut uransa aikana kuusi singlelistaykköstä, ja Juice Leskinen viisi.
Apulannan listaykkössinglet:
-Anna mulle piiskaa
-Mato -Liikaa
-Mitä vaan
-Teit meistä kauniin
-Hallaa ep
-Torremolinos 2000
-Käännä se pois
-Viivakoodit
-Reunallat
-Kadut
-Saasta
-Pudota ep
-Pahempi toistaan
-Armo
-Koneeseen kadonnut
-Kesä ep
-Vauriot
-Ravistettava ennen käyttöä
-Vääryyttä!!1!
-Pihtiote
LUE MYÖS:
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Matti ja Teppo rikkoivat hiljaisuuden – uusi kappale ulos
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Jenni Poikelus ja Köpi Kallio bongattiin yhdessä suloisessa puuhassa
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Matti ja Teppo rikkoivat hiljaisuuden – uusi kappale ulos