Topi Sorsakosken postyymisti julkaistava levy myi etukäteen platinaa
Topi Sorsakosken huomenna julkaistava, viimeiseksi jäävä studioalbumi ’Tummansininen sävel’ on myynyt platinaa ( yli 20 000 kappaletta) jo etukäteen. Kyseessä on ison orkesterin kanssa äänitetty albumi, jolla Topi Sorsakoski uudisti menestyksekkään yhteistyönsä Pedro Hietasen kanssa. Albumi pitää sisällään 9 kappaletta sekä 38-minuuttisen dokumentin levyn teosta. Topi ehti itse laulaa kahdeksan kappaletta, levyn päätösbiisin solistiset osuudet Esa Pulliainen soitti kitarallaan. Levyn ydinryhmän haastattelut sisältävä dokumentti kuvaa levyn teon sen alusta loppuun ja sisältää mm. Topi Sorsakosken viimeiseksi jääneen haastattelun.
Topi Sorsakoksen ja Pedro Hietasen historia
Kaksikon taival alkoi vuonna 1985 julkaistusta, platinaa myyneestä Topi Sorsakosken ensimmäisestä sooloalbumista ’Hurmio’ . Sitä seurasivat huimaan menestykseen yltäneet Topi Sorsakoski & Agents -albumit In Beat (1986) , Besame Mucho (1987) , Pop (1988) , Half And Half (1990) sekä Renegades (2007).
Yhdistelmässä on ollut taikaa -näistä kuudesta levystä kaksi on myynyt kultaa, yksi platinaa ja kolme tuplaplatinaa. Albumeiden yhteenlaskettu myyntimäärä on yli 550 000 kappaletta
Tummansininen sävel
Cd
1. Tuopin jäljet
2. Tummansininen sävel
3. Viimeiseen korttiin
4. Sateinen ilta
5. Paras päivä (Perfect Day, Lou Reed)
6. Jos jätät minut
7. Levoton mieli (Candle of Life, Moody Blues)
8. Voi yksi päivä olla sata vuotta
9. Broken Promise Land
Dvd
38 minuutin dokumentti levyn teosta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Uusi käänne Helena Koivun rikosjutussa
- Kasinorakastajan blogi: Pelaajansuojaa vai näennäissuojaa?
- Elina Gustafssonilta paljastus Susani Mahadurasta: ”Kun viimein löydettiin toisemme”
- Archie Cruz lähes tunnistamattomana: ”Mitäs sanotte?”
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Archie Cruz lähes tunnistamattomana: ”Mitäs sanotte?”
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Uusi käänne Helena Koivun rikosjutussa
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Elina Gustafssonilta paljastus Susani Mahadurasta: ”Kun viimein löydettiin toisemme”