Totuus vihdoin julki! Tästä syystä Pepe Willberg lähti Elämäni biisi -ohjelmasta: ”Ei ollut järkeä”
Suosikkilaulaja Pepe Willberg kertoo poikkeuksellisesta urastaan uudessa elämäkertakirjassaan Pepe Willberg – Muuttuvat tiet (Otava). Sauli Miettisen kirjoittama teos julkaistiin tänään keskiviikkona 12. lokakuuta.
Kirjassa Willberg kertoo totuuden siitä, miksi häntä ei enää nähdä solistina huippusuositun Elämäni biisi -ohjelman neljännellä kaudella.
Mies paljastaa halunneensa itse jättäytyä pois ohjelmasta.
Syitä päätökselle oli useita. Yksi näistä oli Willbergin omat kiireet konserttikiertueensa kanssa. Lisäksi uuden kauden kappaleet eivät miellyttäneet Willbegiä.
– Hän tiesi joutuvansa esittämään ohjelmassa myös sellaisia kappaleita, joista oli vaikea saada otetta. Sellaiset biisit eivät tuntuneet mieluisilta, niissä ei ollut tarpeeksi laulettavaa, joten hän ei pystynyt jättämään niihin omaa kädenjälkeään, kirjassa kerrotaan.
– Eniten hän vierasti joka jakson lopussa esitettävää potpuria: ”Jos niihin olisi valittu edes laadukasta amerikkalaista discoa… Mutta ei, ne olivat lasten discobiisejä, joissa ei mielestäni ollut paljon järkeä”.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Willbergia ei kiinnostanut ohjelman tuoma näkyvyys, vaan se, että saisi toteuttaa omia musiikillisia tavoitteitaan.
– Olen aina esittänyt lauluja, joista itse pidän. Minä teen tätä hommaa itseäni varten, suorasanaisuudestaan tunnettu muusikko toteaa kirjassa.
Lue myös:
Apu: Paula Koivuniemi jakoi sydäntäsärkevän uutisen – ”Voin jo antaa tilaa nuoremmille”
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Shirly Karviselta yllättävä ulostulo Ahdista: ”Mä en pysty ymmärtämään”
- Tuukka Temonen treffeillä kaunottaren kanssa!
- Tältä Iida Vainio näyttää nykyään – vau!
- Frederik ja nuori rakas: Ero!
- Janni Hussia nöyryytettiin tv-kuvauksissa: ”Minulle sanottiin muun työryhmän edessä, että…”
- Lauri Tähkä katosi julkisuudesta – tältä hän näyttää nyt
- Uutta tietoa: Näin julkisuudesta kadonnut Lenita Airisto voi nyt
- Tällainen on TTK:n uusi juontaja – korvaa Vappu Pimiän
- Jenni Poikeluksen vauva syntyi!
- Shirly Karviselta intiimi paljastus rakkaudesta: ”Minusta on sairasta, että…”

- Norjan hovia kohtasi jälleen suru
- Jere Karalahdelta jymy-yllätys: Teko tallentui videolle
- Uutta tietoa: Näin julkisuudesta kadonnut Lenita Airisto voi nyt