
Tsekkaa täältä vuoden virallinen Kesähitti!
Radiokanava Voicen yhdeksättä kertaa järjestämä Kesähitti-äänestys antoi jälleen kerran kansalle mahdollisuuden kertoa, mikä biisi tullaan muistamaan kesästä 2015. Äänestyksen voitti mahtavalla äänienemmistöllä Teflon Brothersin erittäin tarttuva hittibiisi ”Pämppää.”
Kuten The Voice menneiden vuosien perusteella tiesikin, kansa suhtautuu intohimoisesti Kesähitteihinsä. Ja niin kävi, että tänäkin vuonna musiikin ystävät vaelsivat Internet-uurnille ahkeraan tahtiin. Kesähittiehdokkaita oli kaikkiaan 25 ja lähes 19 000 äänestäjää osallistui Kesähitin valintaan.
– Kesähitti-kisa oli äärimmäisen suosittu loppuun saakka ja ääniä sateli niin voittajan kuin muidenkin ehdokkaiden laariin viimeiseen äänestyspäivään asti, kertoo Voicen ohjelmajohtaja Hermanni Seppälä .
– Teflon Brothersin voitto on jälleen yksi esimerkki kotimaisen musiikin suosiosta – tämä biisi kruunaa tulevan kesän, Seppälä iloitsee.
Pämppää nappasi kiinnityksen kakkossijaan heti äänestyksen alussa ja kiri loppumetreillä toiseksi sijoittuneen Robinin ja Elastisen yhteisvedon ”Kipinän hetki” -kappaleen ohi. Kolmanneksi paras Kesähitti äänestäneiden mielestä oli ihanan Haloo Helsingin biisi ”Kuussa Tuulee.” Kymmenen kärki on listalttu alle.
– Kyllä tää vähän hiljaiseksi vetää. Kerättiin huikea äänisaalis – on tää ihan uskomatonta, kommentoi Pyhimys heti ykkössijan julkistuksen jälkeen.
– Eiköhän se oo selvää, että nyt lähetään pämppää, Teflon Brothersin pojat lupaavat.
The Voicen Kesähitti-äänestyksen kymmenen suosituinta kappaletta:
1. Teflon Brothers – Pämppää
2. Robin feat. Elastinen – Kipinän hetki
3. Haloo Helsinki – Kuussa Tuulee
4. Valovuosi – Aurinkokuningatar
5. Kasmir feat. Saara – Vauvoja
6. Antti Tuisku – Blaablaa (En kuule sanaakaan)
7. Wiz Chalifa feat. Charlie Puth – See you again
8. Mikael Gabriel – Mimmit Fiilaa
9. Martin Tungevaag feat. Italobrothers – Springfield
10. Major Lazer & DJ Snake feat. Mo – Lean On
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Helena Koivulta koskettava viesti somessa
- No nyt! Chachi Hildénin salarakkaalta melkoinen uutispommi
- Sisäpiiriläinen paljastaa tietoa prinsessa Catherinen ja prinssi Harryn väleistä
- Nyt puhuu Mikko Leppilampi – avautuu ahdistelukohustaan
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Sisäpiiriläinen paljastaa tietoa prinsessa Catherinen ja prinssi Harryn väleistä
- No nyt! Chachi Hildénin salarakkaalta melkoinen uutispommi
- Nyt puhuu Mikko Leppilampi – avautuu ahdistelukohustaan
- Helena Koivulta koskettava viesti somessa
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit