UMK-tähti Bess oli lapsimiljonääri jo 11-vuotiaana – musiikki vei mennessään: ”Maailmankaikkeudella on kiero huumorintaju”
Laulaja Bess kilpailee UMK:ssa kappaleellaan Ram pam pam, joka on yksi kilpailun ennakkosuosikeista. Hän avaa Iltalehden haastattelussa matkaansa kohti unelmaansa ja paljastaa samalla, että orastava ura oli jopa lähellä päättyä.
Unelma-ammattiin ei vaikuttanut edes Bessin miljoonaomaisuus. Hän oli lapsena osakkaana isänsä isossa yhtiössä ja osakkeiden myynnin johdosta Bess oli jo 11-vuotiaana lapsimiljonääri. Musiikkia ja laulamista hän on harrastanut jo pienestä pitäen.
– Se oli itsestään selvä unelma-ammatti. Mikään ei ollut, eikä ole parempaa kuin musa, Bess kertoo Iltalehdelle.
Omaisuudestaan huolimatta Bess kouluttautui parturi-kampaajaksi ja työskenteli baareissa ja hanttihommissa festareilla haaveillen samalla esiintymisestä isoilla lavoilla. Hän opiskeli myös ammattimuusikoksi Pop ja jazz -konservatoriossa, mutta alkoi pian epäröidä ja päätti jättää musiikin.
– Olin tehnyt hitosti duunia musan eteen, mutta mietin silloin, että mitä helvettiä, mihin suuntaan lähden. Musiikissa ollaan sielulla ja sydämellä mukana. On pelottavaa antaa kaikkensa.
Sattuma kuitenkin puuttui peliin, kun hän törmäsi tuottaja Nopsajalkaan ja sopi yhteisestä studiosessiosta.
– Mietin, että onpa maailmankaikkeudella kiero huumorintaju. Olin just tehnyt päätöksen ja sit käy noin.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Bessin kilpailukappale Ram pam pam on saavuttanut julkaisunsa jälkeen Spotify-listan ykkössijan. Bess sanookin lähtevänsä Uuden musiikin kilpailuun voittamaan, mutta haluaa samalla voittaa myös itsensä.
– UMK:ssa on iso lava ja iso meininki, ja totta kai se on pelottavaa. Olen kulkenut pelkojani kohti, valehtelisin, jos väittäisin muuta.
Lähde: Iltalehti
Lue myös:
Kevään isoin hitti? Tältä kuulostaa Bessin UMK-kappale – ”Tehdään niitä asioita nyt”
LUE MYÖS:
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys