
Uniikin Pätkätöis -musiikkivideolla Ben Zyskowicz ja Jari "Bull" Mentula hauskoissa cameorooleissa
[jwplayer]http://youtu.be/5APlY6tnQCs[/jwplayer]
Pätkätöis -single ja musiikkivideo julkaistaan tänään 27. syyskuuta. Biisi on Uniikin uuden #kylänmies -albumin ensimmäinen singlejulkaisu. Uniikki on saanut paljon palautetta faneilta, kuinka he ovat saaneet paljon voimaa siitä, kun artisti on uskaltanut olla rohkeasti erilainen häpeilemättä sitä yhtään. Pätkätöis -single on tsemppausbiisi, joka kertoo siitä, että jokainen on hyvä sellaisenaan omista puutteistaan huolimatta.
Pätkätöis -musiikkivideo on ensimmäinen, jonka artisti on kokonaan ideoinut itse alusta loppuun. Anatom Pictures toteutti Uniikin visiot jälleen kerran loistokkaasti.
– Halusin tehdä ihmisille tsemppausbiisin antamaan voim! aa arjen haasteisiin. Vanhemmiten olen huomannut, että itseään ei kannata ottaa liian vakavasti, elämä on paljon vaikeampaa, jos ei ole itseironiaa, kertoo Uniikki.
– Mun uutta #kylänmies -albumia voisi kutsua niin sanotuksi perhe-albumiksi, koska levyllä tullaan kuulemaan paljon vierailijoita. Artistit ovat sellaisia joiden kanssa olen jo pitkään halunnut tehdä yhteistyötä. Ihan huikeaa, että olen taas päässyt toteuttamaan kappaleita ihailemieni artistien kanssa, hehkuttaa Uniikki.
Uniikin viides sooloalbumi #kylänmies julkaistiin 29. marraskuuta ja levyjulkkareita tullaan viettämään Rähinä Liven yhteydessä Helsingin Nosturissa 5. joulukuuta.
Uniikki
Aika Ei Venaa Ketään (2005)
Nuor Tolppanen Vol.1-mixtape (2008)
Juokse Poika Juokse (2009)
Suurempaa (2011)
Kiitorata (2012)
#kylänmies (2013)
Kapasiteettiyksikkö
Päivästtoiseen (2001)
Klassikko (2002)
Itsenäisyyspäivä (2003)
Usko Parempaan (2004)
Susijengi (2006)
KY (2008 kokoelma)
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut