Näin pakkaat auton hiihtolomamatkalle – lue vinkit!
Koulujen hiihtolomat käynnistyvät tulevana viikonloppuna eteläisestä Suomesta ja moni perhe suuntaa lomanviettoon hiihtokeskuksiin. Autoliitto muistuttaa, että auton huolellisella pakkaamisella on iso vaikutus hiihtolomamatkan turvallisuuteen.
Kun mukana ovat normaalien matkatavaroiden lisäksi hiihto- ja/tai lasketteluvälineet, on autossa väistämättä ahdasta. Jotkut lomailijat päätyvätkin välillä varsin luoviin, jopa vaarallisiin ratkaisuihin autoa kuormatessaan.
Kaikki tarpeellinen on kuitenkin usein mahdollista saada mukaan pienellä ennakkosuunnittelulla. Autoliitto laati listan turvallisen pakkaamisen perusteista:
Matkustamo
- Matkatavaroiden paikka on tavaratilassa – ei auton matkustamossa.
- Käsimatkatavarat, kuten mobiililaitteet, pidetään istuintaskuissa tai niille tarkoitetuissa telineissä.
Tavaratila
- Ensimmäiset tavarat tuetaan tiukasti takapenkin selkänojaan ja loput tavarat niihin. Seuraava kerros rakennetaan samalla periaatteella.
- Painavimmat tavarat mahdollisimman eteen ja alimmaiseksi.
- Kuorma ei saa ylettyä takapenkin selkänojan yläreunan yläpuolelle.
- Mikäli selkänoja kaadetaan tavaratilan laajentamiseksi, on tavaroiden paikallaan pysyminen varmistettava sitomalla.
Suksiboksi
- Boksiin saa kuormata vain kevyttä tavaraa.
- Kevyistä tavaroista raskaimmat tulisi sijoittaa boksin keskelle, taakkatelineiden kohdalle.
- Tavaroiden paikallaan pysyminen on varmistettava tukemalla ja sitomalla.
- Boksin kannen lukittuminen on syytä varmistaa huolellisesti.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Suomalaiset nettikasinot 2026 – Turvalliset ja suomenkieliset kasinot
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”